Samaan aikaan kun talitiaiset tavoittelee tityytä, kotiini ilmaantuu muurahaisia. Niitä kipittelee keittiön pöydillä, tietokoneen päällä. Ne on kilttejä,eivät pure, ovat kait jonkinlaisessa talvipöhnässä vielä. Lähipäivinä laitan muurahaisille tarkoitettua nestettä lautaselle, lipittävät sitä mielellään,kuljettavat pesäänsä niin pesässä olevat asukit kuolevat.
Keskikesällä saapuvat siivelliset muurahaiset jostain seinän rakosesta etsien uutta majapaikkaa.
Eivät minun elämää paljoa häiritse.
Tänään ja eilen on ollut todella kauniit aurinkoiset päivät, koirien kanssa olen useampaan otteeseen lenkkeillyt metsässä. Iso maantie on niin märkä ja suolattu,ei hyvä koirien jaloille.
Aurinko todella piristää mieltä ja ulkonaolo. Vielä 7 viikkoa aikaa lomalle lähtöön. On aikaa
kuntouttaa itseä ja katsoa mitä suuhun laittaa. Laihdutuskuuri pitää;)
Nyt on energiaa riittämiin!
En ole vielä tutustunut Suomessa oleviin eläkeläisille tarkoitettuihin rakennuksiin, asuntoihin, joissa on erilaisia palveluja vanhemmalle väelle. Nyt kuitenkin menen toukokuuksi kokeilemaan miltä tuntuu asua Välimeren rannalla kaksiossa mistä mitään ei puutu. Asunto on 2 vuotta vanha, moderni kaikilla mukavuuksilla. Kerrostalossa on 127 asuntoa, jotka eurooppalaiset ovat ostaneet loma-asunnoikseen, kakkoskodikseen. Alakerrassa on käytettävissä lämmitetty sisäuima-allas, hamam,suomalainen sauna, kuntosali,keilahalli,elokuvateatteri,kirjasto, lasten leikkihuone ym. ja ulkosalla iso uima-allas liukumäkineen ja allasbaari.Päivittäin on kuljetus Kleopatrarantaan ja takaisin asunnolle. Nettiyhteydet toimivat sekä rakennuksessa on ympärivuorokautinen vartiointi.
Joten viihdykettä on riittämiin. En ole koskaan tämän tasoisessa luxusasunnossa asustellut...mielenkiintoista. Sieltä kotiuduttuani kesäkuun alussa siirryn välittömästi kesämökille kuuntelemaan aamuisia kuikan huutoja ja teeren pulputusta. Ero on valtava. Kumpaa rakastan se jää nähtäväksi.
sunnuntai 13. maaliskuuta 2016
perjantai 11. maaliskuuta 2016
Valtionvelka
Selailin tänään talousalan lehtiä. Mietityttämään jäi valtionvelka joka oli tammikuun lopulla noin 103.6 miljardia euroa, siis 18.869 euroa asukasta kohden. Käppyrä näytti noususuuntaan.
Siis 4 henkisellä perheellä on valtionvelkaa yhteensä 75.476 euroa. Onneksi velka on valtion nimissä,mutta me kansalaiset sen maksamme, ketkä me? Siltä näyttää että meidän lapsemme.
Siis elämme tässä maassa yli varojen ja sama meno näyttää jatkuvan.
Tällä hetkellä kun kuuntelee politikkojen puheita, viesti on että työpaikkoja pitää luoda lisää.
Niitä alkaa nousemaan kuin sieniä sateella kun työn hintaa alennetaan,siihen uskotaan.Etuisuuksia
karsitaan.Pienipalkkaisille ja opiskelijoille 50 euroa kuukaudessa on iso raha, hyvin ansaitsevat eivät edes huomaa kyseisen summan puuttumista lompakossaan.
Mitä pitäisi tehdä? En tiedä,eikä näytä toisetkaan tietävän. Jokaisella on oma suu lähimpänä.
Sanelupolitiikka ja jonkin osapuolen nöyryyttäminen ei ole oikea asenne neuvotteluissa, mutta
mikä on sitten keino jolla saataisiin eri ryhmiä luopumaan saaduista eduista.
Mitä jos asia onkin niin päin,että meillä ei osata valmistaa tuotteita jotka menisivät kaupaksi maailmalla,eikä markkinoida. Jospa syy onkin muualla kuin liian hyvin palkatuissa duunareissa.
Höh, eihän eläkeläisen tarvi tämmöisiä pohtia, riittää kun eläke napsahtaa tilille.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016
Vihdoinkin
Jos ei maalis maata näytä niin ei huhtikaan humaja. Nyt ei ole maata näkyvissä, vain paljon lunta kaikkialla. Lauhaa ja vesisadettakin luvassa viikolle.
Elämä voittaa, neljän viikon influenssa loppusuoralla. Ei ole kivaa vajaakuntoisena eläminen, sen sain todeta. Ensi vuonna otan influenssarokotuksen, tähän mennessä ei ole ollut tarvetta.
Jossain vaiheessa tuntui että happea en saa riittävästi ja rintaankin sattui, mutta nyt kaikki hyvin.
Nyt olisi loma tarpeen, tekisi niin hyvää makoilla palmupuun alla ja katsella sinistä merta.
Todellisuudessa nautin enemmän vuorien katselusta kuin meren.Asuntoni ikkunat haluan Alanyassa mieluummin Taurusvuorille päin.
Siis kevättä rinnassa,sen jo huomaan itsestäni, loman odotusta ja mieli milloin mitäkin. Ovet ovat auki joka suuntaan kunhan vain itse osaisin päättää. Toivon että keväinen oleskeluni Alanyassa selventää omia ajatuksiani jotka ovat kuin huojuva talo, mikään ei ole varmaa.
Tuskin epävärmuus on pelkästään minusta johtuvaa, ympäröivä maailma on yllätyksiä täynnä, valitettavasti pahoja sellaisia.
Olen seuraillut Alanya keskusteluja.Matkoja on peruttu melkoisesti. Lienee ihmiset eivät viitsi lomailla maissa joissa mielenosoituksia ja pommit räjähtelevät tiuhaan.
Juttelin erään turkkilaisen kanssa tämän hetkisestä tilanteesta. Hän kertoi minulle,että suurin syy jatkuviin mellakoihin,mielenosoituksiin ja terroritekoihin on Turkin historia.Siellä on tapana kansan kokoontua eri tapahtumiin ja tulisen luonteen omaavina helposti alkavat tappelemaan....se on normaalia siellä ja tulee olemaan. Samoin myös vahva armeija,sekä sen tekemät vallankaappaukset 10 vuoden välein. Hänen mielestä kurdikysymys ja presidentti jäivät taka-alalle ja Syyrian sota.
Voin olla hiukan ylpeä, eilen sain tutulta huomautuksen,että olet laihtunut, Olen laihtunut vyötäröltäni 12 cm, vaakaan en ole hankkinut pattereita, en halua punnita itseäni, kivempi näin mittanauhalla.
Kleopatra ranta toukokuu 2015

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)