Kuinka aika rientää! Nyt tässä minun edessäni on aivan uusi tietokone, vanha lopetti yhteistyön pari viikkoa sitten. Ajattelin ensin, että pärjään pelkällä tabletilla, mutta on se vähän onneton moneen asiaan. Sillä ei pystynyt laittamaan kuvia blogiin ja laskujen maksukin hidasta pienen kuvanäytön takia.Pitkitin tietokoneen ostoa kun tarjontaa on jos jonkimoista ja itse en ymmärrä teknisten hienouksien päälle mitään. Useammassakin liikkeessä kävin, ilmeisesti tämä viimeinen myyjä osasi
suositella juuri sellaista konetta mitä ajattelin tarvitsevani. Myyjän kehuessa konetta yht´äkkiä kuului kilahdus,koneen vieressä oleva tekninen hintalappu muutti numeroita,hinta aleni 100 euroa.Myyjä oli ihmeissään,kertoi ettei ole koskaan tapahtunut tällaista kesken kaupanteon.Minä onnenpekka ,sain koneen 100 euroa edullisemmin kuin jos olisin ostanut sen muutamaa minuuttia aikaisemmin.
Tänään olen harjoitellut, hieman erillainen on käyttää kuin edellinen 6 vuotta sitten hankittu.
Elämä jatkaa kulkuaan, syksy on saapunut.
Onnistumisia enemmänkin, löysin kivan osa-aikaisen työpaikan. Minulle sopii näin eläkeiässäkin ahkeroiminen ja elämässä mukana oleminen. Olen kait vielä liian hyvässä kunnossa tumpit suorassa oleskeluun. Hammaslääkäri asensi hammasimplanttien juuret muutama viikko sitten, tikit on poistettu ja kaikki sujunut lähes kivuttomasti, jouluksi hammasimplantit paikoilleen, sitten voi nauraa suu korvissa huolettomasti. D vitamiiniarvot elimistössäni on mitattu, on kuulemma alakanttiin, 20 mikrogrammaa vuorokaudessa ei riitä, lääkäri soittaa ensi viikolla millaisia määriä minun pitää syödä jatkossa.
Pörriäisiä pihalla elokuu 2016