torstai 29. joulukuuta 2016

Joulu meni jo

Joulu meni ihan kivasti, kaikki olivat olleet kilttejä kun lahjoja riitti jokaiselle.Minua pukki muisti lahjakortilla hierojalle.En ole turhaan valittanut kipeää olkapäätä, viesti oli mennyt perille.
Pukkikin oli jo 300 vuotta vanha , niin kertoi, ilmanko välillä kutsui itseään vaariksi. Lapset olivat niin jännityksissään etteivät moista pukin sekoilua huomanneet:).
Minulla oli hiukan erilainen joulu, viimeiset neljä on mennyt pääasiassa koiranpentuja hoidellessa.
Uusi vuosikin on vietetty kotona. Nyt on tarkoitus ottaa uutta vuotta vastaan järvimaisemissa,laavulla mukavassa seurassa. Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä kaupungin rientoihin,mutta luontoihmisinä
valitsimme tämän vaihtoehdon.
Olen huomannut kuinka elämä on helpottunut elellessä yhden koiran kanssa. Pääsee vapaasti liikkumaan omien halujensa mukaan, yksi pieni koira on helppo ottaa mukaan omille retkille.
Ilman koiraa en ole vielä valmis elämään, niitä kun on aina ollut kodissani viimeiset 45 vuotta.
Vuosi 2016 alkaa olla lopuillaan. On ollut muutosten vuosi. Aiemmin minulla oli selvä suunnitelma kuinka tulevat vuodet vietän. Kaikki ei mennyt niin kuin olin ajatellut,vakavaa sairastumista, Turkin
poliittinen tilanne ja uudet ystävät ovat muuttaneet ja laajentaneet ajatusmaailmaani.
Odotan ja uskon, että vuosi 2017 on tätä vuotta anteliaampi itselleni. Olen valmiimpi ymmärtämään muutoksia ja löytänyt uusia mielenkiintoisia asioita elämääni.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulu on jo ovella

Jututin ekaluokkalaista kysyen tietääkö mikä juhla joulu on. Se on Jeesuksen synttäripäivä.
Kysyin myös kuka on Jeesuksen isä ja äiti, siihen sain vastauksen että Maria ja Jumala.
Joulupukkikin on ihan oikea pukki, mutta ihmetteli niitä poroja onko ne oikeita.
Jos minulle tehtäisiin samat kysymykset ,vastaukseni olisivat aivan toisenlaiset. Näin joulun alla
en viitsi pohtia sen enempää, joulukinkku on paistumassa ja muutama lahja ostettu.
Hammasprojekti on saatu loppuun, eilen hammaslääkäri asensi pari hammasta implanttijuuriin.
Todella hyvät,ei oikeastaan eroa omista hampaista mitenkään. Hintakin pysyi sovittuna eli 3.000 euroa, Implantit ovat valmistettu Sveitsissä ja niillä on takuu.
Edelleenkin olen laittanut linnuille ja oraville syötävää, semmoisia verkkopusseja ruokinta-automaattiin joissa on pähkinöitä ja talipalloja. Jostain syystä pähkinät kelpaavat parhaiten myös linnuille.
On satanut vettä monta päivää, lumet sulaneet lähes olemattomiin.Nytkin asteet plussan puolella.




keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Onnea ja menestystä

Saara Aalto sijoittui toiseksi Englannin X-Factor kilpailuissa.Saara on tehnyt suuren uurastuksen saavuttaakseen päämääränsa musiikin alalla. Tänä aamua kuuntelin radiosta Saaran ajatuksia menestymisestä jonka eteen hän on tehnyt suunnattomasti töitä. Kotoa häntä on aina kannustettu, mutta koki että Suomessa on ilmapiiri jossa varsinkin naista ei riittävästi kannusteta eteenpäin. Englannissa hän ihmetti kuinka myös kanssakilpailijat kehuivat ja kertoivat, että varmasti sinä voitat ja olivat aidosti iloisia menestymisestä.
Olen itse huomannut Suomessa kuinka vähäistä on kehuminen,vaikka olisi kuinka taitava jollain alalla.
Jotkut sanovat että se juontaa Lutherilaisesta kasvatuksesta, pelätään ylpistymistä, ihmisenhän pitäisi olla nöyrä ja vaatimaton. Saara Aalto oli jo osaava nuorena, hän siirtyi suoraan ensimmäiseltä luokalta kolmannelle luokalle.
Olkoot nyt miten tahansa,mutta kiittäminen ja kehuminen antaa hyvää oloa ja auttaa elämässä jaksamaan eteenpäin.
Itse kun olin lapsi,ei silloin kiitelty eikä kehuttu sanallisesti, se ei kuulunut ajanhenkeen. Kuitenkin vanhemmat kantoivat vastuun lapsistaan ja olo tuntui turvalliselta.
Minulla hammasimplanttiprojekti etenee, muotit on tehty ja viety hammasteknikolle, ensi viikolla
hammaslääkäri ruuvaa pari hammasta paikoilleen ja homma on valmis. Aikaa tähän kaikkeen kuluu reilut 4 kuukautta. Kiittelin hoitolan henkilökuntaa hyvästä, ripeästä työstä ja kehuin kuinka kivuttomasti kaikki on sujunut. Sain myös kiitoksen omasta asenteestani ja hoitava lääkäri kertoi kuinka mukava on hoitaa asikasta joka ei valita. Kysyin että kokevatko jotkut ihmiset toimenpiteet vaikeiksi. Sain vastauksen että tietäisitpä vain jopa aikuiset miehet. Mielestäni ihminen joka ei implanttien laittoa kestä ei ole elämässään kunnon kipua kokenut, niin vähäiset ovat tuntemukset.
Ihmisten kipukynnykset ovat erilaiset.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Hienoa Saara

Syksyllä ihmettelin miten jaksan ensin pimeän jakson ja sitten kylmän yli kevääseen. Aika on kulunut yllättävänkin hyvin, lumi toi valoa marraskuun pimeyteen.Minulla on ollut myös omat työni ja olen saatellut aamuisin ekaluokkalaista kouluun.
En ole koskaan ollut keittiöihminen mutta taidan kyllä leipomisen ja ruuan valmistuksen.
Nyt olen mielelläni leiponut pullaa ja piirakoita aikani kuluksi ja lahjoittanut ne muiden syötäväksi.
En voi laittaa niitä omaan pakastimeeni, ei niitä siellä kuitenkaan enään olisi vieraiden tullessa kyläilemään.
Äsken paistoin pari pellillistä joulutorttuja semmoisia lapinhatun näköisiä. Mietin siinä että niin kauan kun osaa valmistaa joulutorttuja joiden sakarat ovat oikean suuntaiset, ei ole hätäpäivää :)
Tällä viikolla menen hammaslääkärille muottien valmistukseen.Lääkäri lupaili, että ennen joulua 2 implanttihammasta asennettaisiin paikoilleen,että semmoinen reilun 4 kuukauden projekti.
Maailmalla tapahtuu kaikenlaista, yleensä pahaa järkytyksiin asti.
Saara Aalto, suomalainen laulaja,on Englannin X-factor kilpailussa selviytynyt finaaliin asti.
Hienoa!!! Katselin lauantaina Subilta suoraa kilpailukappaleiden esitystä Lontoosta ja sunnuntaina tuloslähetystä. Saara Aalto on myös Alanyan ystävä, joutui perumaan sinne suunniteltuja esiintymisiä nyt syksyllä. Saara on tuonut positiivisesti, ihastuttavasti esille myös omaa kotimaataan vaikka aikookin jäädä Lontooseen.
                                          Flamingonkukka joulukuussa