tiistai 25. heinäkuuta 2017

Innostusta

Mökkielämää vietin viime viikolla. En tajua mikä remontti-innostus iski päälle. Tuntui että kaikkea haluan uudistaa, laittaa koko mökin piha uuteen uskoon. Aamulla oli kiva nousta ja miettiä mitä
kaikkea tänään teen. Sainhan minä paljonkin aikaiseksi. Harjailin terassin kaiteet ja ristikot puhtaiksi, maalasin neljänä päivänä niitä ja työt jatkuu tällä viikolla. Ajattelin siirtaa takkapuut uuteen paikkaan ja tehdä jotain kasvi-istutuksia ensi kesää ajatellen. Mielenhäiriö tämä taitaa olla. Olen vuosia ajatellut myydä mökin, nyt kuitenkin tuntuu kivalta siellä viettää aikaa.
Kaikenlaista siellä voi harrastaa, onkiminen nyt mielessä. Lopultakin veneeseeni on sopiva tappi saatu kiinnitettyä. Voin soudella lähikaislikkoon ahvenia narraamaan. Saunomista, uintia ja marjojen keräilyä, onhan siellä harrastamista ja tekemistä.
Tänäänkin harrastin kotini metsikössä marjastusta,keräsin pari litraa mustikoita,samalla löysin kanttarelleja, pieniähän ne vielä mutta kyllä ne siitä kasvavat,mustikatkin olivat jo riittävän kypsiä.
Tässä positiivistä ajattelua tälle loppukesälle, toivottavasti jotain rippeitä jää syksyynkin ja talveen.
Seurailen aktiivisesti Turkin tapahtumia ja suoria yhteyksiä on sinne myös. Huomaa selvästi, että siellä oleilevat suomalaiset ja paikallisetkin miettivät kahteen kertaan mitä suustansa ulos laskevat.
E haluta hankaluuksia. Tilanne Turkissa on poliittisesti todella vaikea. Liiran kurssi on alhaalla, tänään eurolla sai 4 liiraa. Asuntokauppa jäissä vaikka asunnon saisi nyt edullisesti.Lentoja on vähennetty, niiden hinnatkin nyt on pilvissä, joten omalle asunnolle ei ole halpaa matkustaa montaa kertaa vuodessa niin kun vuosia sitten.



                                                   Pihapiirin kukkasia,kärhö ja liljoja

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Suunnitelmia

Olen pitkin kesää istuessani mökin terassilla ajatellut että jotain pitäisi tehdä. Terassi näyttää jotenkin kulahtaneelta. Pari puutuolia olen sahaillut palasiksi, olivatkin liitoksista löysiä ja muutenkin hankalan isoja. Tänä aamuna tajusin että valkoinen maali valostuttaisi koko rakennelmaa. Innostuin katsomaan aitamaaleja netin sivuilta ja löytyihän sieltä sopiva maali. Jonkinlainen harja pitää ostaa millä saa puhdistettua kaiteet ja kattorakennelmat. Tämä urakka alkaa loppuviikosta, siis ruskea vaihtuu valkoiseksi. Maalaan niin korkealle kun yletyn, eiköhän jostain löydy pitkäkätinen avustaja.
Terassi on katettu 16 neliöinen. Samalla saa hyötyliikuntaa.
Olen päivittäin kierrellyt metsissä, mustikat alkaa jo sinertyä. Ei tänä vuonna tule kovin runsasta satoa. Puolukka kukki hyvin. Metsämansikat ovat kärsineet selvästi kuivuudesta.Onhan niitä löytynyt
kourallisia maisteltaviksi.



perjantai 14. heinäkuuta 2017

Kotkan Meripäivät

Vaikka kuinka yritän olla ajattelematta ilmoja niin säiden mukaanhan minä elän.Auringolla on uskomaton vaikutus minun elämään. Katselen päivittäin netistä missä aurinko paistaa ja kuinka lämmintä on.
Eilen olin meripäivillä, tietysti sään mukaan jo aamupäivällä olin liikenteessä. Hyvä niin, iltapäivällä kun lähdimme kotiin, liikenne oli jumissa, pitkä autojono odotti pääsyä sataman läheiselle parkkipaikalle. Mökiltäkin lähdin rankan sateen takia kotiin. Kauhulla ajattelen ensi talvea kuinka jaksan pimeyttä muutaman kuukauden, olen syntynyt hyvään maahan ,mutta tämä maa on väärässä paikkaa maailmankartalla. Minulla on EnergyLight kirkasvalolamppu hankittuna ensi talven varalle,pitää kokeilla onko siitä mitään hyötyä. Tietysti yksi vaihtoehto on itse mennä sinne missä aurinko paistaa.
Olen käynyt Kotkan Meripäivillä joskus 25 vuotta sitten, mentiin ja tultiin höyryjunalla.Nyt ei näkynyt höyryjunaa, mutta ilmeisesti messujunia nytkin liikenteessä. Ihmisiä oli paljon satama-alueella katselemassa purjealuksia. Suurimmat alukset ovat yli 100 metrisiä. Oli puulaivaa ja rautalaivaa, mastot kohosivat korkealle taivaalle,purjeet olivat kääritty rullille. Jossain mastoissa näkyi ukkoja istumassa ja kiipeilemässä, kuin apinat orsilla. Itselläni on korkeanpaikan kammo, aivan huimasi kun heitä katseli. Lapsille oli tivolihuveja. Erilaisia myyntikojuja oli myös paljon.
Sunnuntaina purjelaivat jättävät sataman, varmaankin upeaa nähtävää purjeet nostettuna lipumassa kohti merta.Meripäiväthän jatkuvat sunnuntaihin asti erilaisin musiikki ym. tapahtumineen.





keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Raha ei kasva puussa

Huomenna on aika siirtyä mökkielämään luonnon helmaan. Tietokone saa jäädä kotiin,pärjään pelkällä puhelimella. Ei tässä enään kannata odotella helteitä,forecan 10 päivän ennuste näyttää hyviä työilmoja ja sepä sopii minulle. Aikani kun olen siirtänyt takkapuiden tekoa ja valitellut sinne tänne niin tänään ystäväni kysyi, että missä mallissa ne sinun puuhommat on, vastasin että ei missään mallissa. No, perjantaina hoidetaan se asia kuntoon!  Ystävät ovat kullan arvoisia.
Tänään oli lehdessä otsikko Kuulutko köyhien joukkoon.Vähän sitä lueskelin, ihmiset kertoivat omista tuloistaan ja menoistaan. Itse mietin tarkkaan omat ostoni ja kirjaan ne ylös kuukausittain.
On helppo nähdä mihin rahansa kuluttaa. On elettävä tulojensa mukaan. En myöskään voi välttyä ajatukselta että jokaisen on katsottava peiliin, kyllä houkutuksia riittää. Yhteiskuntamme tukee monin eri tavoin vähätuloisia, mutta itse pitää osata laittaa omat asiat mieleiseen malliin eikä ruikuttaa.
Ihmettelen myös valitusta,että asumistuet menee vuokranantajille. Miksipä ei saisi mennä? Toinen vaihtoehto olisi että poistetaan vuokratuet, mutta eihän sekään vaihtoehto kelpaa.
Vuokranantaja maksaa myös vuokratuloista 30 % veron valtiolle, verottaja pokkaa ja kiittää.
Rahan käyttö on keskeinen asia ihmisen elämässä,olisi ehdottomasti jokainen lapsi opetettava ymmärtämään että raha ei kasva puussa. Kun olin nuori sitä rahaa ei todellakaan ollut saatavilla muuten kuin työtä tekemällä,se oli niin yksinkertaista. Tänä päivänä on kaikenlaiset kommervenkit joilla saa rahaa siirtymään omalle tilille, on velkarahaa, tukirahaa, vippiä ym.
Nyt on aika avoimesti alkaa keskustelemaan rahasta ystäväpiireissäkin, pohtia ideoita kuinka saa rahat riittämään tai jopa poikimaan paremmin.

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Hieno ilma

Eilen illalla olin katsomassa Vaahteramäen Eemeliä ulkoilmateatterissa. Esitys oli nautinnollinen, pohdin kuinka paljon työtä sen eteen on tarvinut tehdä, siitä kiitos kaikille osallisille.
Illalle oli luvattu myrskyä ja sadetta.Tuuli ei pahemmin osunut rinteeseen rakennettuun esiintymispaikkaan ja sadekin jäi tulematta. Minua oli kehoitettu ottamaan itikkamyrkyt mukaan mutta ainuttakaan en havainnut.
Olen odotellut niitä oikeita kesäsäitä,siis semmoista kunnon hellettä,uimakeliä.Tarkemmin kun ajattelen,eihän sellaista jaksa päivätolkulla kuin mökillä ja rannan läheidyydessä. Oikeastaan nytkin on hieno ilma, parikymmentä astetta lämmintä, pikkuinen tuuli,hiukan kostea ilma,hengittäminen helppoa. Kävin metsälenkillä koiruuden kanssa, oli mitä paras lenkkeilysää ja aurinkokin piilossa, ei tarvinut aurinkolaseja käyttää. Tämmöiset ilmat ovat myös hyviä työilmoja.
Nyt on sahapukkiin puuttuvat ruuvit hankittu ja veneeseen tulppa, ensiviikolla pääsen ahertamaan.
En eläissäni ole polttopuita sahaillut enkä pilkkonut mutta eihöhän se onnistu. Minulla olisi kyllä käyttämätön moottorisahakin ja siihen öljyt ostettuna,mutta tuttavani veikkasi että tapan sillä itseni jos meinaan sitä käyttää. Hän kertoi itse kerran sahatessaan pelästyneensä kun kesken sahauksen ketjut olivat irronneet ja lentäneet helvetin kuuseen. En voi pitkittää enää, takkapuut ovat täysin loppuneet. Ressun alta löytyy vain kaadettujen puiden rankoja.
Lehden otsikosta luin lääkäreiden ihmettelyä kun nykyään sairaslomaa tarvitaan vaikkapa kissan kuoleman vuoksi. Mietin tuota asiaa, eihän ennen ihmisillä ollut kuin hyötyeläimiä, kissat olivat hyviä hiirten pyydystäjiä, koirat metsämiesten apulaisia ym., kyllä niistä varmasti pidettiin mutta annettiin eläimelle kuuluva arvo. Tänä päivänä koiria ja kissoja pidetään jopa kullanmuruina, lässytetään kuin pikkuvauvoille, korvataan ihmissuhteita. Mitä tämä kertoo ihmisistä tai tämän päivän elämästä, mikä mättää?
Pari viikkoa pois kotoa,siinä ajassa villiviini valtasi tuolin (kuva)