lauantai 21. huhtikuuta 2018

Ukkonen

Tuntuu siltä,että yhä enemmän kirjoitukseni painottuvat kodinkukkasiin ja luonnon tapahtumiin. Ne vain vie minut mukanaan, varsinkin kukkaset. Takapakkia on tullut, muorinkukkaan ja flamingonkukkaan ilmaantui semmoinen joukkua ripsiäisiä,että ne sai lähteä kaatopaikalle. Juurakkovehkassa oli jo kaupanpäällisenä ötököitä,huomasin seuraavana päivänä, sekä eilen ostetussa pesäraunioisessa. Pesin kukat toluvedellä juuria myöten ja laitoin uuteen kukkamultaan kera myrkkypuikkojen.  Sen sijaan juurakkovehka työntää kukkasta (kuva), kuulemma siinä on hyvä tuoksu. En vielä hirveästi ole hermostunut näistä kukkien tuholaisista, niitä tuppaa olemaan kauppojen kukkasissa.
Viime yönä vähän yli kolmen oli kesän ensimmäinen ukkonen,salamoi ja heti perään jyrähti.Hetken kuluttua kuului vielä yksi vaimea jyrähdys. Kuuntelin sateen ropinaa peltikatolle, se kuulostaa kivalle näin talven jälkeen.
Nojatuolilla on vuori pestyjä sänkyvaatteita, pitää joku päivä mennä mökille niitä viemään ja kokeilemaan onnea veden putkistoon laskemisessa.Se on se joka keväinen painajainen ,että missä suihkuaa, vaikka kuinka yrittää vedet syksyllä laskea pois,aina jonnekin putkistoon jää vettä joka jäätyessään halkaisee putken.

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Hirvensarvisaniainen

Nyt on kevät vauhdissa.Eilen katuputsauskoneet menivät edestakaisin ikkunan alla pölypilven seassa.Äänimaailma on runsasta, naapuriin rakennetaan uutta rakennusta, piikkausvaihe onneksi on loppunut. Ei minua äänet yleensä haittaa, paremminkin kuuntelen niitä. Eilen ihmettelin talitiaista kun lauleli titityi,titityi. En ole ennen huomannut tuota lausumista.Titityy ja tityy on tuttua. Mökillä harvemmin pidän radiota auki, haluan kuulla luonnon ääniä.Kuikan huutoon ja teerien pulinaan en ikinä kyllästy.Toivottavasti sääennusteet pitävät paikkansa, keltainen värisuora näkyvissä seuraavat 10 päivää ja lämpötilakin nousee yli 15 asteeseen. Näinä päivinä ajattelin laittaa kodin kevätkuntoon, pestä ikkunat ja vaihtaa kesäverhot. Piha pitää haravoida ja kukkapenkkejä kohentaa. Muutaman daalian juurakon ostin, nekin on jo kasvamassa.
Viikolla kauppareissulla kukkaosastolla huomasin isohkon epämääräisen näköisen kukan.Se oli ainut ja alennus -70%. Se näytti jotenkin niin rujolta mutta hienolta. Pakko oli ostaa, hintakin oli 1.40 euroa. Kukassa näytti olevan jotain nukkaa ja eri näköisiä lehtiä, pyöreää ja pitkää. Hirvensarvisaniainen on nimeltään tämä niin ruman kaunis kasvi kuten eräs netin kirjoitus sitä kuvaili. Erikoiset sillä on elämäntavatkin,toivottavasti saan sen pysymään hengissä. Tämä kukkaharrastus on aika mukaansa tempaavaa. Jokaisesta kukasta tulee "persoona", seuraa sen kehittymistä. Tällä hetkellä kaikki 13 kotikukkasta voi hyvin, vuodenajallakin taitaa olla merkitystä.

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Kukkia

Kevät etenee, mutta tosi hitaasti.On jo kuudes päivä huhtikuuta,lokit eivät ole saapuneet Kymijoelle.Aina muistini mukaan maaliskuussa ovat tulleet ja joskus jopa kuun alussa. Ainoastaan muutaman viime kesällä syntyneen joutsenen näin toissa päivänä kyyhöttämässä joen rannalla.
Ikean reissu meni mukavasti, kiva oli katsella eri tavoin ja värein kalustettuja kodin huoneita. Porukkaa oli sopivasti liikkeellä, ei minkäänlaista tungosta, paitsi kassajonot. Tulee väkisinkin mieleen,että kassalle sopii työskentelemään ripeä, reipas henkilö,ei mikään uneksijatyyppi. Tietysti käytiin syömässä lihapullat ja ranskalaiset.Minäkin sorruin tällaisiin herkkuihin 2 kuukautta jo dietillä olleena, olihan se herkkua ja päälle vielä suklaakakkupala ja kahvit aivan Ikeassa käynnin kunniaksi. Joku porukasta tokaisi, että onneksi et täällä kovin usein käy :)  Tuli tehtyä kaikenlaisia heräteostoksia,syviä lautasia,sihvilä,leikkuulauta,matto ja 2 kodin kukkasta suunnitelman mukaisesti,juurivehka (alocasia amazonica) ja taskujuoru (tradescantia). Juorun laitoin heti keittiön ikkulaudalle,kotiin tullessa huomasin siinä jotain valkoista hötöä, saa olla erillään muista kasveista.
Toivottavasti siihen ei ilmaannu mitään ötököitä ja levitä muihin kasveihin. Luulen, jos joku tuholainen pesiytyy minun kukkiin, niin siihen loppuu mielenkiinto.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Lintujen kevätmuutto myöhässä

Tänään on huhtikuun ensimmäinen päivä, aprillipäivä, päivä jolloin saa virallisesti valehdella ja naureskella jos onnistuu. Voi olla, että joku yrittää juksata, pitää olla skarppina tänään.
Olen seurannut lintujen kevätmuuttoa vuosikymmeniä. En muista ainuttakaan kevättä jolloin lokit olisivat ilmaantuneet Kymijoelle vasta huhtikuun puolella, nyt näyttää niin käyvän. Ainoastaan laulujoutsenia olen nähnyt joella. Töyhtöhyypät, peipposet, punarinnat,kurjet,hanhet ja muut ensimuuttajat odottavat meren takana lämpimämpää ilmaa. Talitiaiset ovat aloittaneet kevätlaulunsa, sitä kuulee kun käyvät syömässä talipalloa. Lintujen ruokinnan lopetan heti viikolla.
Tänään on myös ensimmäinen pääsiäispäivä, oma herkuttelu on jäänyt vähiin, dietti jatkuu...
Tarkoitus on lähteä viikolla Ikeaan, aivan vain hupireissulle. Netistä olen katsellut mitä ostettavaa keksisin sieltä...jonkin kodinkukkasen voisin tuoda ja vaikka kauniin kukkaruukun...
Nyt löylyihin, sauna on lämmin jo näin aamupäivällä:)