perjantai 29. kesäkuuta 2018

Suuria asioita

Tämän vuoden aikana olen kohdistanut ajatukseni omaan terveyteen, miten pärjään,ikää tulee lisää ja kipuja on milloin missäkin. Minulla on ollut hyvä tuuri, olen saanut nopeaa ja hyvää palvelua terveyskeskuksesta. Koen, että lääkäri on paneutunut aidosti ongelmiini ja olen saanut hoitoja jotka ovat parantaneet elämänlaatua. Yhden suomalaisen terveydenhuolto maksoi vuodessa valtiolle 2835 euroa,siitä summasta kansalainen joutui maksamaan vain pienen osan omasta pussista. HUSin johtaja oli sitä mieltä että terveysmenoja olisi vielä varaa kasvattaa ja vain korjailla nykyisen järjestelmän puutteita, onhan meidän terveydenhuoltoa pidetty maailmalla erittäin hyvänä. Mihin sotea oikeastaan tarvitaan,sen valmisteluun on kulunut jo miljoonia, tavallaan taivaan tuuliin heitettyä rahaa. Yksityiset terveydenhuoltoyritykset kilpailevat osuuksistaan meidän terveydenhuoltojärjestelmään yrittäen saada mahdollisimman suuret voitot, osa verorahoista menevät ulkomaille. Olisiko mahdollista että kilpailu heidän kesken olisi niin kovaa,että palvelujen hinnat olisivat julkisen terveydenhuollon kanssa samoissa euroissa.Mielestäni kansalaisen terveydenhoito ei kaipaa välistävetäjiä.
Eilen julkaistiin tieto, että Putin ja Trump tapaavat heinäkuussa Suomessa. Taitaa ollakin tulevien päivien mielenkiintoisin puheenaihe. Minulle tuli aika nopeasti mieleen mitä kaikkea se tuo mukanaan ja kuka maksaa ja mitä. Millainen hintalappu tulee Suomelle?

torstai 28. kesäkuuta 2018

Juhannuksen aikaan

Tämän vuoden juhannus oli mieleen painuva. Ensinnäkin sää oli tuulinen ja sateinen, siihen olimme kyllä varautuneet vaatetuksen osalta. Emme kuitenkaan olleet varautuneet sähkökatkokseen joka meidän onneksemme tuli juuri kun olimme saaneet saunottua ja uitua. Sähköt palautuivat hetkeksi ja tajusin ottaa vettä pulloihin kaiken varalta jos sähköt lähtisivät pois päältä uudelleen kuten hetken päästä kävikin. Siinä tuli käytännössä nähtyä aattoillan aikana millaista elämä on ilman sähköjä. Sauna ei lämpene, vettä ei tule hanasta, lamput eivät pala,telkkari on pimeänä ja kännyköitäkään ei pääse lataamaan. Sähkögrilli ei toiminut, mutta hiillosgrillillä selvisimme hyvin. Naapurimökkiläinen naureskeli ,että heillä jäi kanafileet paistinpannulle kun sähköt lähtivät.
Olimme kasanneet juhannuskokon valmiiksi, mutta se jäi polttamatta kovan tuulen takia.Ainoaksi juhtavaksi hetkeksi jäi lipunnosto ja maamme laulu. Hienoa oli kuitenkin saunoa koivuvihtojen tuoksuisessa saunassa ja uida siedettävän ihanassa järvivedessä. Tällainen juhannus omalla porukalla tänä vuonna.
Mäntyharjussa on perinteisesti heti juhannuksen jälkeisenä maanantaina iso toritapahtuma, kauppiaita paljon ja myös ihmisiä. Siellä kiertelimme ja vietimme kesäistä päivää.

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Juhannussää

Mökillä on tullut vietettyä useita päiviä, nyt kuitenkin kotona. Tietokonetta en tarkoituksella ota mukaan mökille, tulisi liikaa istuttua ja kirjoiteltua tuttujen kanssa sekä pelailtua pelejä. Nyt tulee keskityttyä muihin asioihin  ja saa aikaiseksi enemmän.
Aivan kuntoilun kannalta olen sahaillut muutamia puunrunkoja ja pinonnut niitä , vielä yritän pilkkoa ja saada vuoden takkapuut suojaan. Rantapolunkin korjaus on aloitettu.10000 kg mursketta on siihen levitettävää, aikamoinen määrä, mutta siihen hommaan en osallistu.
Koko keväänä sade ei ole osunut mökkialueelle, rännin alle asetettuun saaviin on kertynyt n.2 cm vettä ja se on vähän. Tänään pitäisi sataa ja reilusti, se on tervetullutta. Toivottavasti sataa niin paljon,että juhannuskokot pystytään polttamaan.Eilen vielä sääennuste näytti,että aattona sataa ja tuulee rankasti.Tänään tilanne muuttunut, aurinkokin pilkistelee pilven takaa ja 18 C astetta. Muistan juhannuksen vuosien takaa, tuuli rajusti idän suunnalta ja vettä tuli vaakasuunnassa. Naapurimökkiläinen tuumasi, että tämähän on vain pukeutumiskysymys, mukavaa meillä oli, juhannuskokkokin saatiin poltettua myrskysäästä huolimatta.

                                                            hiukan tasoittelua

torstai 14. kesäkuuta 2018

Nivelnestekorvike

Kerrompa ensin huonot ja perään hyvät uutiset. Maanantaina lääkäri soitti sovitusti mitä polvi rtg-kuvat kertovat.Olin kuvitellut oikean polveni olevan huonommassa kunnossa ja vaativan hoitoa, mutta lääkäri kertoi molempien polvien vaativan uutta keinoniveltä ovat niin kuluneet. Hiukan kauhistuin.Lääkäri oli sitä mieltä,että kannattaisi venyttää leikkausta mahdollisimman pitkään koska keinonivel joudutaan vaihtamaan noin 10 vuoden välein ja  silloin olisin 77 vuotias. Hän ehdotti että jospa hän pistäisi molempiin polviin uudet nivelnestekorvikkeet joiden teho on noin vuosi.Hänen mielestään tämä neste on ainoa tehoava markkinoilla oleva uudehko tuote nivelrikkoon. Seuraavana päivänä kävin saamassa pistokset. Nyt parin päivän jälkeen voin kertoa kuinka aineen teho alkoi vaikuttamaan muutaman tunnin sisällä. Lähes kaikki kivut poistuivat.Nyt tuntuu kuin olisin saanut uudet jalat, näillä pärjään ja toivottavasti keinonivelleikkauksiani pystytään siirtämään hamaan tulevaisuuteen. Kiitollinen olen siitä, että lääkärini ehdotti minulle tätä kallista hoitoa, yhden piikin hinta 404 euroa kerrottuna kahdella ja vielä lääkärin toimenpidemaksu. Kaiken tämän saan terveyskeskusmaksun hintaa, olisiko muutaman kympin verran. Hoito toistetaan vuodesta toiseen tarpeen mukaan. Lääkärini kehoitti myös huolehtimaan liikunnasta, yleiskunnosta ja hampaiden kunnosta tulevaisuutta ajatellen.

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Uudistuksia

Olen pitemmän aikaa ajatellut etten tarvi mitään uutta, kaikkea on mitä tarvin. Uuden paremmin toimivan pyykinpesukoneoston jälkeen aloin miettimään mitä voisin uudistaa. Kukkia olen ostanut pitkin talvea ja kevättä löydettyäni jonkin kiinnostavan yksilön. Kukkaharrastus vie mukanaan, mitä enemmän lukee niistä sen enemmän haluaa kokeilla uusia lajikkeita. Nyt voisin hankkia kultaköynnös N`joyn, valko/vihreälehtinen kotikukka näyttää vaan niin kauniilta. Siinä vaiheessa tajuaa höyrähtäneensä tähän harrastukseen kun mökiltä kotiin tullessa ensimmäisenä menee tarkastamaan kukkaset kuinka ne voivat, onko tullut uutta lehteä ja onko jopa johonkin ilmestynyt kukkanen ja ensimmäisenä antaa niille vettä jos huomaa jonkin mullan olevan liian kuiva.Harrastukset antavat iloa elämään.
Mietin mökillä miksi tänne on pitänyt raahata kaikkea roinaa,vanhoja huonekaluja,astioita,tavaroita mitä ei kotona tarvi. Nyt on uudistuksen aika. Muutama huonekalu on viety juhannuskokkoon poltettavaksi ja uusia ostettu tilalle. Rantaan menevä  jyrkkä polku saa uuden päälysteen ja muuttuu helpommin kuljettavaksi. Se voi olla tarpeen jos joudun polvileikkaukseen tulevan talven aikana.Se mahdollisuus näyttää minusta todennäköiseltä,sen verran kivulias on ja estää liikkumista pidempiä matkoja. Ensi viikon alussa lääkäri soittaa minulle ja kertoo mitä rtg-kuvat näyttävät.
Toukokuu oli ihanan lämmin. Eilen metsälenkillä huomasin kuinka tuttu metsämänsikkapaikka oli kuivunut, mansikoiden lehdet lörpöttivät ja osa oli painautunut maahan veden puutteesta. Kuivuus näkyy myös pelloilla. On hyväksi laittaa juoma-astioita siileille ja linnuille jos ei vesistöjä lähellä.

                                                         pikkuinen auringonottaja