Tätä on odotettu koko talvi, ei pidä valittaa mutta ihanalta tuntuu nyt kun kaikki ovet ja ikunat ovat kotona auki ja sisään tulee viileämpää ilmaa sateen jälkeen. Yöllä kävin kylmässä suihkussa, se myös hiukan viilensi oloa. Mökillä minä olen ollut viikon verran, uinut useita kertoja päivässä jo aivan kyllästymiseen asti järviveden lämpötilan ollessa +25 C.
Onkiminen on mukavaa hommaa varsinkin kun kala syö. Tiitai-iltana oli pohjoistuuli ja kaloilla nälkä.Minun onkeen tarttui isoin ahven mitä koskaan olen saanut. Se nousi pintaan, siinä pärskytteli hetken.Minulla olisi pitänyt olla haavi sen ylös nostamiseksi, mutta kun ei ollut. Saimme kuitenkin hetken ihailla sitä. Arvioimme ahvenen olevan n. puolikiloinen vonkale. Kalakavereistani 6 vuotias miehenalku sai 11 ahventa ja ihastui onkimiseen niin että meinasi yöunet mennä.
Otin muutaman kodinkukan mukaan mökille, tällaisella helteellä pitää olla tarkkana niiden kastelun kanssa. En viitsi antaa niiden kuolla kuivuuteen, kun juuri sain hankittua muutaman uuden ihanuuden.
Olen kyllä iloinen, että Thaimaassa saatiin pelastettua pojat luolan uumenista. Tuntuu,että koko maailma eli pelastustyössä mukana. Välimereen hukkuu kuitenkin vuodessa n.1500 ihmistä yrittäessä hakea itselleen parempaa elämää, mukana pieniä lapsia. Jopa pelastyöntekijöitä sekä rantautumista estetään täällä Euroopan puolellakin. En tiedä mitä ajatella, liian karmeaa ollakseen totta.
Putin ja Trump tapasivat Suomen maaperällä. Siihen oma kommenttini, Jennillä oli kaunis leninki:)
lauantai 21. heinäkuuta 2018
torstai 12. heinäkuuta 2018
keskiviikko 11. heinäkuuta 2018
Superhelteitä tiedossa
En tajua miksi minusta siivoaminen on epämukavaa, varsinkin auton sisätilojen.Sitä olen siirtänyt viikosta toiseen keksien aina syyn siirtää se lähitulevaisuuteen. Aamulla kuitenkin tuli tilanne, että se on pestävä tänään.Aamupäivällä katselin toivekkaana taivaalle jospa alkaisi satamaan,keskipäivällä ilma tuntui liian lämpimältä joten päätin siirtää puhdistamisen illalle. Melkoinen henkinen taistelu, mutta auto on nyt puhdas sisältä ja huomena menen huoltoasemalle pestyttämään ulkokuoren.
Kodin kukkia sen sijaan olen jaksanut hoidella joskin hiukan huonolla menestyksella, osan kukista olen joutunut myrkyttämään niissä viihtyvien ripsiäisten vuoksi ja siirtämään ulos sisätiloista. Yritän häätää tuholaisia kaikin tavoin. Huomena saan kukkalähetyksen Seinäjoelta, toivottavasti niiden kanssa onnistun paremmin. Tilasin puutarhalta muutaman mieleisen kodin kukan, kuten kultaköynnös N´joyn, kalanruotokaktuksen ja aasin maksaruohon ym. Eristän ne omaan tilaan muutamaksi viikoksi,enkä laita kosketuksiin entisten kasvien lähelle. Ei sitä tajua kuinka vaikeaa on kasvien kasvattaminen ennen kuin itse kokeilee, varsinkin silloin, kun on saanut kaupanpäällisinä ripsiäisiä tai muita kukkatuholaisia.Alan tietoutta onneksi on netissä paljon saatavana. Odotan kuitenkin, että jokin kasvateistani viihtyy ja tuo iloa. Jos ei, niin minusta tulee entinen kodinkukkaharrastaja :)
Foreca ennustaa parin viikon helleputkea, iltapäivälehden otsikossa kerrotaan superhelteen alkavan. Varauduin jo ostamalla mineraalivettä ja mehuja nuoremmalle väelle mökkielämää varten. Nestettä on saatava vuorokaudessa 2 - 3 litraa per henkilö. Siispä loman viettoon...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)