sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Kuunsilta

Tänään säätiedotteiden mukaan on syksyn viimeinen päivä.Mittareiden mukaan huomena siirrytään miinusasteilla. On viimeinen päivä pestä ikkunat, sen teen tänään. Joskus askareet jäävät minulta viimetippaan. Talvi saa alkaa minun puolestani, piha on haravoitu aikoja sitten.
Eilen oli hieno päivä,aurinko paistoi koko päivän,siksipä  halusimmekin lähteä mökille viettämään aikaa. Menomatkalla kävimme tutussa puutarhamyymälässä ajatuksena viedä muutama säkki multaa kevättä varten, kun autossa oli sopivasti tyhjää tilaa. Myymälässä monivuotisia kasveja katsellessamme silmiin osui hienon näköisiä pallotuijia. Nehän sopisivat myös mukaan ja multaakin oli säkeittäin, siinä olisi meille sopivasti hommia päiväksi.Meidän metsäpuutarha sai 8 uutta tuijaa asukkaikseen. Mielenkiintoista seurata kuinka tulevat viihtymään kivisessä metsämaisemassa, jota on rakennettu koko kesä harrastusmielessä. Mökin vintille on muuttanut ainakin yksi uusi asukas, luultavasti useampikin. Näimme illan hämärässä kun lepakko  lensi ja ujuttautui pienestä seinän raosto mökkirakennuksen sisään vintille. En hirveästi välitä lepakoista,ainakaan asuinrakennuksessa. Muutaman kerran olen niitä joutunut hätistelemään sisätiloista, kun ovat tulleet sisälle joko aukinaisesta ovesta tai ikkunasta.  Illan pimetessä, kuun paistaessa oli hienoa saunoa ja uida,tai oikeastaan vain kastella jääkylmässä vedessä itsensä. Totta puhuen, minä vain vilvoittelin löylyjen lomassa rantapenkillä ja ihailin kuunsiltaa veden pinnassa, annoin muiden pulahtaa veteen ja haukkoa henkea kun vesi oli jäätävän kylmää. Samalla katselin järven selän yli pohjoiseen ja kuvittelin kuinka hyvin siitä pystyisi ihailemaan revontulia. Ehkä huomenillalla ne voisivat olla jo mahdollisia, kun ilma kylmenee nopeasti miinusasteille. On ainakin kymmenen vuotta aikaa, kun viimeksi niitä olen nähnyt. Yhtäkkiä vastakkaisen rannan taivaalle nousi kirkas ruskeakeltaisen värinen valopallo, joka hiljalleen laskeutui alas puiden taakse. Hetken kuluttua alkoi kuulua pommituksen ääniä, sotaharjoitukset olivat meneillän lähellä olevassa sotilaskohteessa, siellä leikittiin sotaa järeillä varustuksilla.

lauantai 3. marraskuuta 2018

Uudet systeemit

Mummi sai kunnon pläjäyksen virkistäytymistä lasten syyslomaviikolla. Oltiin Imatran Kylpylässä,edellisestä kerrasta varmaan 10 vuotta. Sinne oli rakennettu uusia altaita ja 80 metriä pitkä vesiliukumäki.Ulkouima-allas oli entisellä paikallaan kuten saunaosasto.Parasta kai Kylpylä Taikametsä, siinä lapset viihtyivät, vettä oli alle metrin ja sopivan kokoinen liukumäki josta lasten piti laskea aina uudelleen ja uudelleen.Porealtaita oli useita.Oltiin altailla 2,5 tuntia, ihan kivasti jaksoin. Sai katsella lasten iloista vedessä pulikointia. Imatran Kylpylä on tarkoitettu kaiken ikäisille, lapset otettu hyvin huomioon. Vuosia takaperin kävin siellä useita kertoja, venäläisiä oli runsaasti, mutta nyt vain muutama.
Torstaina minulla oli aika terveyskeskukseen hammaslääkärille.Olin jo viikkoa ennen käynyt hammasröntgenissä. Tarkoitus oli saada  todistus polvileikkauksia varten hampaiden kunnosta.Lääkäri tarkisti kuvan, ei tulehduksia. Hampaita tarkistaessa hän huomasi yhden hampaan murusen irronneen, korjasi hiomalla vian. Myös pieni reikä löytyi, lääkäri kysyi haluanko, että hän heti laittaa sen kuntoon vai haluanko tulla myöhemmin. Tietysti halusin,että heti korjataan. Tämän jälkeen lääkäri kysyi, haluanko siirtyä hammashoitajalle, hän voisi poistaa hammaskiven. Tietysti halusin. Ihmettelin vain näin joustavaa hyvää palvelua. Sain kaiken hammashoidon yhdellä kertaa. Vanhalla systeemillä olisin joutunut käymään kolme eri kertaa.Kiitos tästä uudistuksesta meidän terveyskeskukselle, se kuitenkin kokeiluluontoinen toistaiseksi. Asiakas varmasti pitää uudesta systeemistä, myös henkilökunta kertoi olevansa myönteisesti mukana, helpottaa myös heidän työtänsä osin.
En tiedä kuinka kauan menee aikaa polvileikkauksiini, nyt ainakin nivelnestepistokset ovat tehonneet hyvin, vieneet pahimmat kivut, saan nukkua hyvin ja kävelykin onnistuu, lukuun ottamatta rappuja joiden alastuleminen on vaikeaa.On kuitenkin päiviä jolloin olen rasittanut itseäni liikaa ja tuntuu ettei mikään onnistu, päivä kerrallaan.