perjantai 29. maaliskuuta 2019

Töyhtöhyyppä pälvellä

Kevät on saapunut, melkein. Lokkien ääniä ei kuitenkaan ole kuulunut joelta vielä. Tänään räkättirastas räksytti, hanhiparvia lenteli pohjoiseen. Muutama päivä sitten näin töyhtöhyypän pellon pienellä pälvellä.
Kävin kukkakaupassa ja miksikö? Katselemassa keväistä kukkatarjontaa. Aika narsissivoittoiselta, keltaiselta näytti yleiskuva, pääsiäinen teemana. Kyselin sattuisiko heillä olemaan soilikkeja. Kyllä, äsken saapuneita, kahta eri väriä. Siinä kohden oli pakko, ihan pakko hankkia se tumman lilan värinen, isokukkainen. Kotiin tuotua leikkasin siitä yhden ison lehden ja halkaisin keskiruotoa pitkin. Istutin lehden palat ruotopuoli alaspäin multaisaan ruukkuun ja kastelin.Tarkoituksena on lisäännyttää ja saada pikkuisia poikasia siitä kasvamaan. Olen aivan nettiohjeiden varassa, sen mukaan saan odotella kuukauden verran uusia alkuja. Kokeilen kuitenkin onnistunko, pitää muistaa pitää multa sopivan kosteana.
Pari pupua tykkäsi tulla asustamaan minun kotipuutarhaani.

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Voi hyvä ihme

Muutama päivä sitten kävin siunailemassa Kouvolan keskustassa. Ystäväni kävi pankkiasioilla ja minä kiertelin Kouvolan keskustan kauppoja. Oikaisin parkkipaikalta Manskirakennuksen läpi kävelykadulle ja mitä ihmettä, rakennuksen maantasolla oli vain 1 toimiva liike, loput tilat olivat tyhjillään. Kävelykadulla oli tyhjiä näyteikkinoita ja myytäviä liikehuoneistoja. Hansakeskus myös ammotti tyhjyyttään. Ystäväni kertoi ,että Valtarikin osittain ilman toimivia yrityksiä. Tuli mieleen 90-luku. Silloin oli tyhjää, mutta laman vuoksi. Nyt syy on toinen, on rakennettu Veturi ostoskeskus, joka imee asiakkaat keskustasta. Olenhan minä tämän tiennyt, lukenut lehdistä, mutta kun sen omin silmin näkee, se tuntuu pahalta. Siinä asiakasvirrassa itsekin olen siirtynyt asioimaan suureen ostoskeskukseen, siksipä en ole aiemmin tajunnut keskustan todellista tilannetta. Veturissa ovat liiketilat täynnä. Maailma muuttuu.
Minä kierrän kaukaa kaiken missä on tekniikkaa. Nyt kuitenkin on alkanut kiinnostamaan eräs laite, kamera. Semmoinen jolla saa otettua kuvia jopa 200 metrin päästä, hyvä zoomi ja videointi. Siinä kuvauskohde tulee minun luokse,eikä minun tarvi mennä huonoilla jaloilla kuvattavan.Ajattelen tässä  lintu- ym. luontokuvausta. Olen nähnyt ja ihastellut ko. kameralla otettuja kuvia.Isohan se kamera on,mutta sitä pystyy käyttämään myös ilman tukia. Pitää mietiskellä ja tutustua tarkemmin, hinta on sitä luokkaa, että piirongin laatikon pohjalle sitä ei kannata hankkia.

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Minna Canthin päivä

Tänään liehuvat siniristiliput. Minna Canthin syntymästä on 175 vuotta. Vietetään tasa-arvopäivää.Minna Canthilla olisi melkoinen sarka työtä myös tänä päivänä. Minna ei katselisi nykymenoa tuppisuuna jossa kunnianloukkaukset ja uhkaukset ovat arkipäivää. Hän ei sietäisi vihapuheita. Vihapuheet ovat netissä ja ihmisten puheissa ylittäneet rajat, ei kunnioiteta toista ihmistä. Miesten ja naisten välisessä tasa-arvossa myös vielä korjaamisen varaa. Se siitä.
Ei onnistunut minun mustanmerenruusun kasvatus.Pintaan ei ole noussut alkuja. Yritin kaivella siemeniä esiin mullasta ja ottaa selvää onko niissä mitään elonmerkkejä. En löytänyt edes siemenkäpyjä joita sinne olin istuttanut. Ruukku multineen meni uuteen käyttöön, laitoin siihen herttaköynnösvehkan lemon lime, siinä on niin kaunis väri ja lehdet ovat sydämen muotoisia.Eilen erehdyin ostamaan verkkomaijan, näin kaupassa niin kauniin yksilön, vaikka mateista ja maijoista en ole välittänyt. Nyt olen lukenut niiden hoito-ohjeita, ei pitäisi olla kovin vaikeita hoidettavia.
Olen odotellut minulle tuttua kevään merkkiä, lokkien saapumista joelle kirkumaan. Ei ole vielä kuulunut, ovat myöhässä. Joskus ne ovat saapuneet jo maaliskuun alussa, yleisemmin kuun puolivälissä. Olen liittynyt nettiryhmään Suomen linnut. Siellä on aivan ihastuttavia  kuvia muuttolinnuista jotka ovat jo saapuneet Suomeen. Samalla voin vahvistaa tietämyksiäni linnuista joita olen nähnyt elämäni aikana.
Elämä kuluu arkisesti kesää odotellessa!