Hyvää sunnuntaipäivää, kun kirjoittelen näitä juttuja asuntoni ohi menevien autojen äänet
kuuluvat selvästi asuntooni, siihen ääneen on tottunut,se ei haittaa. Näin syksyisin kun katselen ikkunasta ulos pihalla kasvavissa tammissa käy kuhina, oksat taipuvat, väliin krääk. Närhet herkuttelevat tammenterhoilla, myös oravat tulevat syömään niitä.
Nyt on hieno aika liikkua luonnossa, ruskan värit hehkuvat.
Eilen oli mökkipäivä, otin vedet pois päältä, tyhjensin putket.Pitää vielä käydä tarkistamassa
miesväen kanssa putkien lukot ym,ettei jää vettä mihinkään mutkaan. Olen tympääntynyt joka keväiseen putkien korjaamiseen.
Meillä on tapana mökkinaapurien kanssa pitää syystalkoot, siistitään alueita, poltetaan kesän aikana kerääntynyt risukasa rannassa.Joukossamme on todellinen kokkimestari,joka tarjoili porukalle lihasoppat, tuoretta sämpylää ja pullakahvit. Sen jälkeen saunomista ja uintia, näin vuodesta toiseen.
Itse en käy mökillä talven aikana ollenkaan, keväällä rannan asukkaat taas tapaavat.
Pakolaisjutut alkaa menemään jo yli ymmärryksen, kun kuuntelen meidän metsäläisten kannanottoja,
en tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä. Kateellisuus pakolaisia kohtaan kukoistaa.Moni ei voi ymmärtää kun maahanmuuttajilla on kännykät, he ovat siistejä, hiukset hyvin leikatut ja eivät asetu koiran asemaan, itsetuntoa tallella.
Villiviini pihapuissa 2015
syksyistä rantanäkymää 2015
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
torstai 24. syyskuuta 2015
Illan virkku, aamun torkku
Aamulla heräsin vähän vaille kymmenen, voi tätä elämän luksusta saada herätä juuri siihen aikaan kun kroppa ja pää vaatii, tunnen olevani etuoikeutettujen joukossa. Tulee mieleen että pitäisikö jollain tapaa muuttaa koko maailman aikataulua ja ottaa enemmän huomioon oman kehon toivomuksia. Kello yhdeksän tai kymmenen voisi olla hyvä aika aloittaa uurastus. Koulut voisivat toimia ilta- ja aamuvuoroissa, saisivat lapset välillä nukkua pitempään ja koulutiloja tarvisi vähemmän. Tällaista voi vain uneksia, voi sitä valitusta ja vaikeutta varsinkin opettajilla,eihän
siitä tulisi mitään, työvuorolistojen tekemiseen ehdotus jo kaatuaisi.
Oivalsin tänä aamuna toisenkin asian, Huomena olisi päivä jolloin ajattelin Daysyn viedä eläinlääkärille ultrattavaksi, mutta enpä viekkään. Minun "oma eläinlääri" ei ota vastaan entisissä tiloissaan ja jostain syystä tyrkkää käyttää muita lääkäriasemia. Eläinlääkäreiden palkkiomaksut ovat nousseet pilviin,kohtuus puuttuu. Saa nähdä koska tähän ongelmaan puututaan. Ihmiset ottavat lemmikkejä ja sitten kun on rokotusten aika tai lemmikki sairastuu aletaan huomaamaan mitä palvelut maksavat.
Daysillä ei ole ollut minkäänlaisia tiineyden oireita,on syönyt hyvin,ei oksennellut, mutta masu on hiukan pyöristynyt sen totesin eilen, siispä seurailen sen kasvua ja jätän arvailujen varaan montako pentua on tulossa. Oikeastaan aika hauskaa, ei minun tarvi tietää ennalta onko pentuja 2 vai 5.
mutta tiineyden lopulla vatsan koko kertoo paljon.
- masut on täynnä
- nyt päiväunille
- huh rankkaa tää yksinhuoltajan elämä Helmi 2011

lauantai 19. syyskuuta 2015
Myötätuulta
Lämmin syystuuli puhaltaa lempeästi, joskin vettä ripsauttaa väliin. Totesin sen hetki sitten, kävin koirien kanssa lenkillä läheisessä metsikössä. Kiertelin vanhat karvarouskupaikat,ei ollut vielä nousseet pintaan, puolimätiä tatteja näkyi siellä täällä.
Aamulla kävin uimahallissa, tunnin uinti,en mittaile millaisen matkan uin, paljon helpompi katsoa kelloa kun jokaisen 25 metrin jälkeen väätää mittaria pykälän eteenpäin.
Lauantai aamu on mukava uimahallipäivä, vakioporukka uimassa, eikä liikaa väkeä.
Torstai-iltana olin ensimmäisellä turkinkielen oppitunnilla. Hiukan yllätyin, opiskelijaporukka koostui eläkeikäisistä ja lähellä sitä olevista, ainakin viidellä oli asunto Alanyassa.
Eras heistä kertoi velvollisuudeksi tulla opiskelemaan turkkia, koska heidän kerrostalossa on ihana,ystävällinen talonmies ja yhteistä kieltä ei ole, että pystysivät jotain juttelemaan keskenään.
Ensimmäinen tunti meni opettajan yrittäessä selvittää millä tasolla kunkin on taidoissaan.
Melko tasainen porukka siinäkin suhteessa, aivan alkeet jokaisella hallussa.
Se jäi vielä arvailujen varaan pystytäänkö kurssia jatkamaan, paikan päällä pitäisi olla vähintään 10 opiskelijaa. Opettaja naurussa suin kertoi tavanneensa rehtorin ja vieneen hänelle mukavan tuliaisen, jospa kuitenkin saisimme jatkaa :)
Kesällä pidin pari kuukautta mökkiä myynnissä, nyt jälkijunassa joku oli kysellyt,että vieläkö se on myynnissä kiinteistövälittäjä soitteli. Huomena menen vähän haravoimaan ja siistimään sinne paikkoja näyttöä varten.
Reilun viikon päästä selviää onko Daisy pieniin päin, pitää tilata aika eläinlääkäriin.
Olen kertonut ystävilleni että vuokrasin asunnon Alanyasta keväälle ja syksyyn. Saas nähdä todellisuudessa saanko lomakaveria asuntoon, nyt ainakin vaikuttaa, että useampikin olisi halukas jakamaan asunnon kanssani.
Oikeastaan naurattaa jotkut kommentit, esim. Oletko varma että sinua ei ole huijattu asunnon vuokrauksessa. miten uskallat, mitä jos siellä hulinoidaan.
Vastaan että se pelaa ei joka pelkuri on :)

keskiviikko 16. syyskuuta 2015
Suunnitelmia
Turkin kielen opiskelu alkoi opistolla viime viikolla, ilmoittauduin vähän myöhässä koska sain kuulla että kurssi jatkuu jos pari vielä ilmoittautuisi ja saisivat kasaan tarvittavan 10 opiskelijan määrän.
Nyt meitä on riittävästi. Huomena menen ensimmäisen kerran ja näen millainen porukka kasassa.
Luulen että nuoria, mutta myös vanhempia voisi olla. Turkki on eläkeläistenkin lomailukohde.
Viime vuonna päätin etten kerää ainoatakaan marjaa, mustikoita olen kerännyt reilun ämpärillisen, mansikoita ämpärillisen ja maanantaina mökkireissulla piti käydä tarkistamassa hyvä puolukkapaikka ja niitäkin nyt ämpärillinen pakastimeen.
Ei pitäisi tehdä päätöksiä, että ei koskaan. Kävi nimittäin niin, että vuokrasin asunnon Alanyasta ensi keväälle ja syksylle kohteesta jota olen miettinyt aiemminkin, että voisi olla minun paikka.
Isot sisä- ja ulkouima-altaataat, hamam, kuntosali, ravintola, nettiyhteydet, ympärivuorokautinen valvonta. Kokeilumielessä menen, mikäli viihdyn, sinne voin mennä jatkeessakin pakkasta karkuun.
Nyt alkaa jo elämä näyttämään siltä miltä pitääkin, haaveet ja unelmat kantavat eteenpäin.
Ensin kuitenkin Daisyn pentujen hoitoa tämän talven, parin viikon päästä selviää ultrassa montako on tulossa vaiko onko ollenkaan.

lauantai 12. syyskuuta 2015
Uusi harrastus
Tämän viikon lopulla Kauppakeskus Veturi täyttää 3 vuotta.Sinne on järjestetty monenmoista ohjelmaa.Sinne oli päästävä jo heti aamusta, pikkuväki halusi nähdä Mimmit Muskarin. Minä kiireessä en muistanut ottaa kameraa mukaan, en edes aamukahvia kerennyt juoda. Olen illan virkku, aamun torkku. Vähän myöhemmin ostarin lavalle nousi Mikko Leppilampi and The Band.
Väkeä oli liikkeellä runsaasti, pikkuväkeäkin. Huomena esiintyy Karim Z. Yzkowicz, Putous hahmo. Tänään lähdin mukaan ajatuksena ostaa koirille ruokaa eläinkaupasta, muutahan en tarvi. Nyt kotona huomaan että tarvinhan minä näköjään uudet pitkäthousut, huovan ja kassillisen ruokaa.
Paras pysyä huomena kotona, tiedä taas mitä tulisi ostettua. En yleensä tee usein heräteostoksia,
mutta eilen löysin kaupasta kotimaassa valmistetut pitkäthousut, jotka aiemmin olin todennut mielyttäväksi päällä.
Jos en olisi perunut Alanyan kolmen viikon lomaa, istuisin tällä hetkellä menomatkalla lentokoneessa, mutta näin tällä kertaa. En olisi kuitenkaan pystynyt liikkumaan huolettomana pitkin katuja Monet siellä olevat ovat valittaneet,että illat pitkästyttäviä, kun ovat pysytelleet vain hotellialueella.
Kuitenkin jotain Turkkiin liittyvää uutta, ilmoittauduin Turkin kielen kurssille Opistoon. Eilen olin niin voimaton taas,että hetken kaduin ilmoittautumista, tuntui etten osaa lausua edes omaa nimeä.
Pitää ottaa vanhoja muistiinpanoja esille ja alkaa harjoittelemaan. Kyllä se siitä ;)

torstai 10. syyskuuta 2015
Palikat
Olen yli vuoden yrittänyt saada uudistuksia elämääni, miettinyt erilaisia mahdollisuuksia viettää aikaa syksyisin ja keväisin Alanyassa, palikat eivät vain ole loksahtaneet paikoilleen, huomaan, että niin on ollut tarkoituskin. Kun seuraan Turkin poliittista tilannetta, saan olla tyytyväinen etten ole sinne rakentanut mitään vahvaa sidettä, vaikkapa ostanut asuntoa.
Voisiko sanoa että kohtalo puuttui peliin, en olisi osannut odottaa näin vakavia yhteenottoja paikallisilta Alanyassa. Uudet vaalit vielä lokakuun alussa ja hallituksen muodostaminen, siis kuinka hurjaksi meno tulee muuttumaan.
Minun ei tarvi enää miettiä sinne menoa, turkkilaiset ovat tehneet sen puolestani.
Minulle riittää kun seuraan Turkin tapahtumia kotisohvalta:)..... ainakin ensi kevääseen asti.....
Toisaalta minun on hoidettava terveyttäni, jokin reumasairaus vaivaa minua. Aika on reumatologille varattu ja erinäisiin kokeisiin.
Juuri sain tekstiviestin, You can come, no problem here!

sunnuntai 6. syyskuuta 2015
Syysmietteitä
Maailma tuntuu tällä hetkellä melko ongelmalliselta, ajattelipa sitten mitä tahansa, mieliala latistuu, vai onko solmu minun korvien välissä. Maailma täynnä kärsiviä ihmisiä, se ei voi olla vaikuttamatta.
Minua myös kauhistuttaa joidenkin ihmisten vihamieliset puheet pakolaisia kohtaan, tilanne on se mikä on. Nyt on suomalaisten vuoro auttaa hätää kärsiviä uuden elämän alkuun.
Osa suomalaisista elää edelleenkin syvällä metsässä, siellä on ja siellä pysyy.
Tänä kesänä en ole uinut kunnolla kertaakaan, mitä nyt kastellut itseni mökkirannassa. Nyt aloitin uimahallissa käymisen, vaikka olen käynyt vasta muutaman kerran, huomaan sen kuntouttavan vaikutuksen.En tiedä vitamiinien ja hivenaineiden tärkeydestä omalla kohdallani, mutta kokeilen kalanmaksaoljyä ja monivitamiinia olisiko jotain vaikutusta yleiskuntoon.
Ruokavaliosta olen jättänyt lihan syönnin vähemmälle ja lisännys hedelmien ja vihannesten määrää.
Näillä eväillä yritän selvitä talven yli.
Minulla oli vuosi sitten haaveita saada elämääni uudistuksia.Mikään asia ei ole edistynyt käytännön tasolla, siispä katsotaan tuleva talvi mitä se tuo tullessaan.
Edelleenkin haaveilen oleskelua Välimeren rannalla keväisin ja syksyisin. Minun pitäisi saada muutamien palikoiden liikahduksia täällä kotimaassa ennen asioiden edistymistä.

lauantai 5. syyskuuta 2015
Pakolaiset
Ajankohtainen keskustelun aihe, jota ei voi ohittaa aivan olankohauksella. Oikeastaan niin hirveä,että
ei oikein itsekään ymmärrä mitä ajatella, riippuu aivan siitä mistä näkökulmasta asiaa tarkastelee.
Ruotsin ulkoministeri muistutti meitä,että hekin ottivat 70.000 suomalaislasta maahansa turvaan sodan aikana.En tiedä onko siitä ruotsalaisia paljon kiitelty, uskon kuitenkin että tarkoitus heillä oli hyvä.
Muistan myös -60 ja -70 luvut jolloin suomalaisia lähti elintasopakolaisina Ruotsiin,Australiaan ja Amerikkaan sankoin joukoin. Meillä ei ollut sota, mutta tieto,että muualla elämä rikkaampaa, laittoi ihmiset lähtemään pois kotimaastaan. Onko se paha,että ihmiset etsivät parempaa elämää itselleen ja lapsilleen, minun mielestäni ei.
Tällä hetkellä Suomi on maailman viidenneksitoista rikkain maa, hyvinvointivaltio.Meidät on opetettu,että yhteiskunta maksaa viulut, siitä vaan jonnekin luukulle jos ei hyvin pyyhi.
Nyt ollaan tilanteessa jossa meille on tulossa sodan jaloista sekä myös parempaa elintoasoa hakevia ihmisiä muualta.
Ihmettelen sitä, pelkäävätkö monet suomalaiset,että maahanmuuttajat pääsevät meidän soppapatojen ääreen ja hirvittävä kateus iskee, vaiko heidän vieras kulttuuri ja ulkonäkö. Niin ja se vielä,että jos jäävät pitemmäksi aikaa,pakolaiset vievät meidän työpaikat ja eivät käänny kristinuskoon.
Jääkööt pohdintani tälle asteelle Päämisterimme tänään ilmoitti antavansa Kempeleen asunnon pakolaisille käyttöön vuoden alusta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)