sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kevät

Taas on esitäytetty veroilmoitus tullut postilaatikkoon, hiukan sitä olen silmäillyt, jospa saisin puuttuvat tiedot piahkoin täytettyä ja lähetettyä Kelaan. Netin kauttakin voisi tiedot laittaa menemään, mutta ihan vanhanaikaisesti minä lomakkeelle ja postiin.Tulee varmuuden tunne ettei tiedot lähde

taivaan tuuliin.
Kevät on edennyt jo sen verran että muutamat daalian mukulat on ostettu ja kärhökin ikkunalaudalla odottaa lämpimämpiä ilmoja ja siirtoa pihamaalle.On mielenkiintoista nähdä mitkä kasvit ovat selviytyneet talven yli. Näyttää siltä että pari vuotta vanha alppiruusu pitää nostaa maasta ylös ja istuttaa pohjoisen puolelle pihaa,näyttää niin kärsineeltä. Ruusuista ei vielä voi sanoa mitään.
Viikko sitten katselin linnuille laittamaa siemensekoituspötköä,että outo syömäri ilmaantunut, sain napattua kuvan :)
Samoihin aikoihin pihapuissa oli innokas laulaja, lauloi iloisesti,kauniisti ja pyrähti taas seuraavan puun oksalle jatkamaan laulamista. Ilmeisesti etsi naarasta ja ilmoitti reviirinsä.Tätä jatkui usean päivän ajan. En saanut selville mikä lintu kyseessä, ei ainakaan peipponen, ei kirjosieppo, ei mikään rastas, ei punavarpunen. Lintu lenteli melko korkealla ja istahti laulamaan puiden oksille.
Sain napattua zoomilla linnusta kuvan ja selvisi. Sillä oli punainen rinta, selvä punarinta uros.
Se hämäsi minua kun aina olen nähnyt niiden lentävän ja hyppivän lähellä maan pintaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti