keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Orkidea ja lyhty

Viime tippaan on jätetty oranssien tiemerkkikeppien laittaminen. Mies juuri rautakangella hakkasi reiän maahan ja painoi kepin siihen. Maa ei ole vielä jäässä.Huomisesta on luvattu lämpötilan laskevan miinuksen puolelle. Minulla on kirjoituspöytä ikkunan edessä ja pystyn seuraamaan pikkukylän tapahtumia. Kovasti tykkäisin syöttää lintuja ja se luvallista tässä rivitalossa mutta pakko on tyytyä laittamaan ateriaksi pelkkiä rasvapalloja. Aloitin syöttämisen myös pähkinöillä, se keräsi oravat,harakat,tikat ja tiaiset runsain määrin joista saattaa koitua haittaa. Oravat pesivät asuntoni katon alla olevassa tilassa. Joskus yölläkin sieltä kuuluu melkoista melskettä ja juoksentelevat peltikatolla.
Pienet ovat ilonaiheet, pakko oli ostaa kauppareissulla 2 oksainen orkidea.Tiedän jo etten saa sitä pysymään hengissä tai kukkimaan uudelleen. Luin hoito-ohjeet, ei pidä vedosta ja minähän tuuletan asunnon joka päivä. Etelä ikkuna ei myöskään ole sen mielipaikka.
Sitten ostin lyhdyn etupihalle oven pieleen syreenin oksalle riippumaan.Aika nätti, siinä minun talvistailaukset.
Eilen oli virallinen kateuspäivä, kansalaisten verotiedot julkaistiin.Niitä katselin ja ihmettelin.
Hattua nostan ihmisille jotka ahkeruudella ja taidoillaan ovat pystyneet ansaitsemaan itselleen hyvät tulot. Kaikkea en kuitenkaan ymmärrä, karkeimmasta päästä valtion yritysten maksamat järjettömän suuret palkkiot johtajilleen, joidenkin apteekkarien huikeat palkat apteekkisäätelyjen vuoksi.Mitä lie
soteuudistus tuo mukanaan yksityisten lääkäriasemien voittoihin ja minne maahan veronsa maksavat.
Nämä ovat moraalisia arvoja, kun muistaa samalla kuinka paljon maassamme on pieni palkkaisia ja
eläkeläisiä joiden tulot eivät riitä edes perustarpeisiin.
Tällä hetkellä koen eriarvoistumisen lisääntyvän, ollaan yläkerran ja alakerran väkeä, keskikerros vähenee.
Kiinnitin huomion verotukseen, Huipputuloiset maksoivat veroa  jopa puolet ansioistaan ja bisnestuloistaan kolmasosan. Kivasti kilahti valtion kassaankin,meidän kaikkien hyvinvointiin.
Pikku palkkainen vastaavasti ei kartuta verotuloja, paremminkin on saajan asemassa.
Tuulee ja pyryttää, illalla saattaa olla töitä lumilapiolle.. nyt kipin kapin varastoon:)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti