Nyt minulla on mekanismituoli kasattuna olkkarissa.Siinä löhöilen päivittäin kuunnellen musiikkia,radio-ohjelmia sekä katsellen elokuvia telkkarista. Daisy meinaa vallata sen, mutta saa tyytyä vanhaan nojatuoliin.Yleensäkään en tykkää, että koirat saa hyppiä vapaasti sängyillä tai tuoleilla. Hiukan olen kannastani luopunut kun Daisy jäi ainoaksi koirakseni ja on niin pienikokoinen.
Tosiaankin radiota tulee kuunneltua nyt useammin kun ääni tulee hyvä laatuisena kaiuttimista.
Eilen kuuntelin jotain keskusteluohjelmaa jossa käsiteltiin kesäaikaan siirtymistä.Kuuntelijat saivat soittaa ajatuksiaan. Ymmärtääkseni aikanaan siirryttiin kesäaikaan siksi että ihmiset saisivat nauttia valosta enemmän. Syksyllä sen huomaa selvimmin kun siirrytään takaisin talviaikaan kuinka
illan pimeus tulee pian. Minulle valo,aurinko on tärkeä asia, siis kesäaika sopii mainiosti!
Kuunnellessa eri ihmisten mielipiteitä, en voinut olla nauramatta kun vanhempi rouva valitti kuinka elämä on mennyt sekaisin yhden tunnin takia. Miten se voi mennä eläkeläiseltä sekaisin, kun on mahdollisuus mennä nukkumaan kun nukuttaa ja herätä kun siltä tuntuu.
Tietysti on ihmisryhmiä joihin tunninkin aikataulun muutos vaikuttaa aikataulujen uudelleen järjestelyjen vuoksi.
Joskus olen miettinyt miksi pitää kelloaikojen siirtelyjen kautta muuttaa ihmisten liikkumista. Miksi ei uudelleen ajoiteta elämää miettimällä mikä soveltyy parhaiten meille. Olen ollut havaitsevani, että ihmiset haluavat valvoa pitempään illalla ja nukkua aamulla myös pitempään.
Ihmisen tulisi saada nukuttua luonnolliseen aikaan jaksaakseen olla virkku seuraavana päivänä.
Tässäkin asiassa ainakin osittain raha ratkaisee,on mentävä töihin epäinhimilliseen aikaan jotta myllyt pyörivät yötä päivää tuottaakseen voittoa.
Nyt puhutaan kovasti homekouluista, tarviiko niitä kouluja korjata joiden lähistöllä on toinen hyvä kuntoinen koulu. Mitäpä jos lapset siirtyisivät siihen ja koulua alettaisiin pitämään aamu ja iltavuorossa. Itse asuin aikanani ison koulun vieressä ja huomioni kiinnittyi siihen kun klo 15.00 jälkeen rakennus oli tyhjillään ilman toimintaa. Mielestäni jo kolmasluokkalaiset soveltuisivat iltavuoroonkin joidenkin koulupäivien osalta. Tässä olisi miettimisen arvoinen asia!
keskiviikko 29. maaliskuuta 2017
keskiviikko 22. maaliskuuta 2017
Musiikin kuuntelua
Nyt olen pariin otteeseen katsellut ja kuunnellut oman nuoruusvuoteni musiikkia, Deep Purple, Pink Floud, Santana, Uriap Heep, Led Zeppelin ja vähän uudempaan Rammstein saksalainen bändi. Tuttavani suositteli vielä Metallicaa, että saattaisin siitäkin tykätä. Kiva palautua kotiteatterin välityksellä -60 ja -70 lukujen musiikkimaailmaan. Muuten ei ole paljon tullut kuunneltua, varsinkaan aikana jolloin lapset olivat pieniä ja töissä käynti vei kaiken ajan.
Nyt eläkkeellä ollessa on aikaa musiikkiin ja muuhun kulttuuriin.
Viikonloppuna oli ostoskeskus Veturissa tapahtumapäivät. Aki Palsanmäki oli Heli vaimonsa kanssa pitämässä hyväntekeväisyys huutokauppaa, Markkukin näytti esittelevän huudettavia tavaroita.
Siellä olin minäkin. Olisi ollut parempi jos en olisi ollut. Erehdyin tilaamaan pitsan vieressä olevasta myyntipisteestä. Ei kauaakaan kun alkoi huonovointisuus. Tulin todella kipeäksi,illemmalla nousi kuume ja kovat lihas- ja nivelkivut. En tiedä sainko ruokamyrkytyksen vai oliko jotain muuta. Selviydyttyäni tästä kokemuksesta ajattelin ,että ihmisen pitää käydä välillä sängyn pohjalla,että muistaa olla kiitollinen jokaisesta terveestä päivästä.
Uusi mekanismituoli on autossani odottamassa sisään kantamista ja kokoamista.

perjantai 17. maaliskuuta 2017
Aamumietteitä
Tänään on taas aamu jolloin mielikuvitus ja haaveet ovat päässeet valloilleen. Taivaalta putoo valkoisia plänttejä tiheänä,toivottavasti talven viimeisiä lumisateita. Ei hirveästi huvita lähtä ulkoilemaan. Tälle illalle olisi kuitenkin ollut suunnitelma lähteä elokuviin. Tuulikin puhaltaa reilusti ja kiepsuttaa lunta pyörteinä. Jospa ilma illaksi selvenisi.
Tänään jo ehdin katsella etelän matkoja Välimeren rannoilta.Niin se vaan menee, että Alanyan matkat
kiinnostavat edelleen. Katselin tuttuja hotelleja, monet viikot olivat jo loppuunmyytyjä. Tavallaan ihmetyttää miten ihmiset haluavat varata matkat kuukausia ennen lähtöä, varmaan syy siihen on kesäloma-aika.
Turkissa on huhtikuussa kansanäänestys perustuslain muuttamiseksi.Mielenkiintoista kuulla saako AKP puolue lakiuudistuksen voimaan. Turkissa eletään nyt myös poikkeutilassa. Saan päivittäin viestejä Alanyasta tutuilta. Ihmisten arki siellä sujuu entiseen malliin turistikautta odotellen. Selvästi voi vaistota alakuloisuuden tunteen ja tottahan on, että matkatoimistot ovat vähentäneet sinne suuntaantuvia valmismatkoja.
Toukokuussa suunnitelmien mukaan pitäisi olla valmis gondolihissi, millä turisteja kulketetaan
Kale kukkulan päälle 250 metrin korkeuteen.
Kalelta on upeat maisemat merelle ja kaupunkiin. Varsinkin auringonlaskun aikaan siellä on paljon ihmisiä seuraamassa ja myös pimeään aikaan sieltä näkee kaupungin ihanan valoloiston.
Kiertotietäkin Alanyaan parhaillaan rakennetaan lähelle Taurusvuorta, ilmeisesti tarkoitus helpottaa liikennettä. Suunnitteilla sinne on myös hiihtokeskus jonnekin lumipeitteiseen rinteeseen.
Niin paljon on Turkissa asiat sekaisin ,ettei voi muuta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta.
Kleopatra ranta, takana Kale kukkula

maanantai 13. maaliskuuta 2017
Haave toteutuu
Ei nyt mikään suuri haave, mutta vuoden haave kuitenkin. Olin jo ajatuksen uudesta mekanismituolista siirtänyt syksyyn, tuleehan alennusmyyntejä sittenkin ja kesää vietän mökillä.Luin lehdestä mainoksen että nyt muutaman päivän ajan ihan haluamani näköisen tuolin saisi 66 prosentin alennuksella hintaan 229 e. Pakko oli lähtä katsomaan muutaman päivän harkinnan jälkeen. Se kannatti,tuoli tuntui kivalta istua ja sen sai väännettyä lepoasentoon. Siinä olisi ihana kuunnella musiikkia,lukea tai katsella telkkaria. Viikon päästä lupasi tuolin saapuvan liikkeeseen.
Minulla on nyt stereot laitettu kuuntelukuntoon, ei muuta kuin mukavia leppoisia hetkiä odottelen.
Jäi kuitenkin mietityttämään 66 prosentin alennus, mistä hinnoista ne lasketaan, asiakkaan huijaushintojahan ne ovat, suomalainen ostaa kun halvalla saa. Itse tein ostopäätöksen sen perusteella,että 229 eurolla en tule saamaan laadukkaampaa tuolia ja tuoli oli minulle mieleinen.
Minussa taitaa olla laihialaisen vikaa vai onko se kuitenkin järkevyyttä.
Vielä halvemmalla löytäisi kirpputorilta, mutta se ei ole minun paikka.Ei kiinnosta vanhat haisevat
huonekalut tai vaatteet ,jotka joutavat hetken päästä kaatopaikalle. Kun ostaa uuden ja kunnollisen tuotteen niin käyttöaika pitenee ja on siistin näköinen.
Voi ihanuus, ensimmäisen kerran tänä keväänä kuulen kun talitintti selvästi laulaa titityy,titityy.
Istui terassin kaiteella ja lauloi,nyt meni syömään talipalloa. Olen odotellut, että joelle saapuu lokit kirkumaan,vielä ei ole kuulunut niiden ääntä, olisi jo aika niiden saapua.
Aamulla lueskelin netistä eläkeuudistuksesta.Ei minun järki riitä ymmärtämään niitäkään asioita.Olen kyllä aiheeseen paneutunut, mutta uudistukset olisi voitu tehdä oikeudenmukaisemmiksi nykyisille ja tuleville eläkeläisille.Liian paljon on maassamme köyhiä ja se suretuttaa. En osaa sormella osoittaa kenen vika. Kuitenkin nuoremmalla iällä olisi järkevää miettiä omaa vanhuuttaan ja pärjäämistä. Rahasta puhuminen koetaan jotenkin vaikeaksi vieläkin, mutta jokaisen kannattaisi miettiä omaa talouttaan ja tehdä pitkän ajan suunnitelmia. En osaa nähdä että nykyisellä nuorisolla olisi helpommat ajat edessä...toivottavasti olen väärässä.
Nyt kuitenkin ylös ulos ja lenkille!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)