Ei nyt mikään suuri haave, mutta vuoden haave kuitenkin. Olin jo ajatuksen uudesta mekanismituolista siirtänyt syksyyn, tuleehan alennusmyyntejä sittenkin ja kesää vietän mökillä.Luin lehdestä mainoksen että nyt muutaman päivän ajan ihan haluamani näköisen tuolin saisi 66 prosentin alennuksella hintaan 229 e. Pakko oli lähtä katsomaan muutaman päivän harkinnan jälkeen. Se kannatti,tuoli tuntui kivalta istua ja sen sai väännettyä lepoasentoon. Siinä olisi ihana kuunnella musiikkia,lukea tai katsella telkkaria. Viikon päästä lupasi tuolin saapuvan liikkeeseen.
Minulla on nyt stereot laitettu kuuntelukuntoon, ei muuta kuin mukavia leppoisia hetkiä odottelen.
Jäi kuitenkin mietityttämään 66 prosentin alennus, mistä hinnoista ne lasketaan, asiakkaan huijaushintojahan ne ovat, suomalainen ostaa kun halvalla saa. Itse tein ostopäätöksen sen perusteella,että 229 eurolla en tule saamaan laadukkaampaa tuolia ja tuoli oli minulle mieleinen.
Minussa taitaa olla laihialaisen vikaa vai onko se kuitenkin järkevyyttä.
Vielä halvemmalla löytäisi kirpputorilta, mutta se ei ole minun paikka.Ei kiinnosta vanhat haisevat
huonekalut tai vaatteet ,jotka joutavat hetken päästä kaatopaikalle. Kun ostaa uuden ja kunnollisen tuotteen niin käyttöaika pitenee ja on siistin näköinen.
Voi ihanuus, ensimmäisen kerran tänä keväänä kuulen kun talitintti selvästi laulaa titityy,titityy.
Istui terassin kaiteella ja lauloi,nyt meni syömään talipalloa. Olen odotellut, että joelle saapuu lokit kirkumaan,vielä ei ole kuulunut niiden ääntä, olisi jo aika niiden saapua.
Aamulla lueskelin netistä eläkeuudistuksesta.Ei minun järki riitä ymmärtämään niitäkään asioita.Olen kyllä aiheeseen paneutunut, mutta uudistukset olisi voitu tehdä oikeudenmukaisemmiksi nykyisille ja tuleville eläkeläisille.Liian paljon on maassamme köyhiä ja se suretuttaa. En osaa sormella osoittaa kenen vika. Kuitenkin nuoremmalla iällä olisi järkevää miettiä omaa vanhuuttaan ja pärjäämistä. Rahasta puhuminen koetaan jotenkin vaikeaksi vieläkin, mutta jokaisen kannattaisi miettiä omaa talouttaan ja tehdä pitkän ajan suunnitelmia. En osaa nähdä että nykyisellä nuorisolla olisi helpommat ajat edessä...toivottavasti olen väärässä.
Nyt kuitenkin ylös ulos ja lenkille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti