perjantai 14. huhtikuuta 2017

Iloista aamua

Tänä aamuna heräsin puhelimen tekstiviestin kilahdukseen. Kenellähän asiaa tähän aikaan vuorokautta. Voiko aamu alkaa paremmin kun toivotukseen HYVÄÄ HUOMENTA MUMMI ILOISTA AAMUA, ekaluokkalainen oli laittanut mummille viestin.
Todellakin nauratti ja olo tuntui mukavalta. Muistin, että tänään on pitkäperjantai. Sama ekaluokkalainen oli eilen kysellyt, että miten niin perjantai voi olla pitkä. Minun piti oikein ottaa selville missä kohden pääsiäistä pitää surra ja milloin iloita. Vähän on vuosien varrella unohtunut kirkolliset juhlat ja muutkin juhlapäivät.
Näyttää olevan unohtunut Elisaltakin, taas tekstiviesti kilahti. Siellä näytti olevan viesti ,että olette saanut Elisalta laskun.Laskut kulkee vaikka suuri surunpäivä, Jeesus on ristiinnaulittu ja kuolee.
Onhan näistä tapahtumista aikaa yli kaksituhatta vuotta.Myös kaupat ovat siirtyneet tähän päivään, ovat avoinna juuri silloin kun heille parasta ja näyttää olevan auki koko pääsiäinen ajan.
Syksyllä ostin keittiön ikkunanlaudalle keltakukkaisen orkidean.Olen odotellut koska se lakastuu.Siinä oli 2 kukkaoksaa, ne olen leikannut pois. Olen kastellut sitä viikottain, juuret näyttävät kauniin vihreiltä ja se on kasvattanut 3 uutta isoa lehteä. Lehdet olivat punertavia, luin että siihen syynä liiallinen valo. Laitoin alkuperäisen läpinäkyvän purkin isomman purkin sisälle,näyttää pitävän siitä. Nyt olen todella yllättynyt, orkidea työntää kolmea kukkaoksaa. Minun pitää varmaan se siirtää kauemmaksi eteläikkunasta kesän ajaksi. Helpolla pudottaa kukkanuput jos liian valoisaa tai ei osaa kastella sopivasti. Siinä minulle haastetta.
Kuvassa tekokukinto, lehdet aidot!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti