Minusta tuntuu, että myrskyt ovat lisääntyneet, kunnon myrskyjä olen nähnyt vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana henkilökohtaisesti.
Asetin itselleni urakat saada mökin terassi maalattua ja takkapuut pilkottua. Nyt ne ovat tehty ja yksi kukkapenkkikin valmiina ensi kevään istutuksille. Seuraava työrupema on mökin ympärillä olevan kasvillisuuden siistiminen. Aloitin jo villiintyneiden pensaiden ja puiden harvennuksen, mutta loput saa odottaa ensi kevättä.
Muutama viikko sitten ostin itselleni verenpainemittarin. Pakko tunnustaa että paineet kohonneet.
Yritän ensin liikkua enemmän, syödä vähemmän ja suolaakin vähentää. Sitten menen valittamaan tohtorille,että mitäs nyt pitäisi tehdä. Mittailen paineita päivittäin. Alapaine on normaali ,mutta yläpaine kohollaan, pulssi alhainen. Olen elämäni aikana työssäni mittaillut verenpaineita satoja jos tuhansia kertoja, mutta kun asia tulee henkilökohtaiseksi sitä suhtautuu ja pohtii syvällisemmin.
Muistan kun olin Lontoossa töissä neurologisessa sairaalassa parikymppisenä jonkinlaisena hoitajana
osastolla, lääkäri pyysi minun hakea hänelle blood pressure en tiennyt mitä se tarkoittaa. Lääkari tajusi ja haki itse, nosti sen minun nokan eteen sanoen, This is a blood pressure. Tuon sanan opin yhdellä kertaa ja varmasti muistan minua nolottaneen tilanteen loppuelämäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti