sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Itsenäisyys

Uutisia ja lehtien lööppejä on hallinnut Katalonian itsenäisyysjulistus. Miettinyt olen mitä siitä seuraa, toteutuuko katalonialaisten haaveet omasta maasta. EU-maat vastustaa, ymmärtääkseni siinäkin oma lehmä ojassa miten vaikuttaa talouteen ja tietysti selvitäänkö ilman väkivaltaa.
Mitä on demokratia, sitä ihmettelen. Äänestyksessä murskavoitto eroamisen puolesta.
Muistan kun Viro pyrki itsenäiseksi, ei siihen uskottu, vain reilun miljoonan asukkaan kansa.
Suomi ei ollut ensimmäisten joukossa tunnustamassa Viron itsenäisyyttä, se vieläkin kaivertaa.
Suomi täyttää 100 vuotta. Hallitus antoi itsenäisyysjulistuksen joulukuun 6 päivänä 1917. Venäjä tunnusti Suomen virallisesti 4 tammikuuta 1918. Venäjän keisariin Nikolai II een ei oltu tyytyväisiä
ja bolsevikit hamusivat valtaan, siinä sekamelskassa Suomi itsenäistyi. Sitten alkoi uskomaton kärsimys sisällissota 27.03 - 16.05.1918. Se vaati 37000 uhria. Nämä uhrit ovat osa Suomen itsenäistymistä.Kuinka heidät huomioidaan nyt Suomen 100-vuotis Itsenäisyysjuhlassa, sitä mietin.
Sotaveteraanit saavat ansaitun huomion ja kiitoksen.
Minun pappa oli ollut teloitettavien joukossa,mutta tuttu naapurin mies oli tunnistanut hänet ja saanut pelastettua.

perjantai 27. lokakuuta 2017

Talviaika

Talvi on saapunut etelään,lunta maassa, lumilapio otettu esille ja hiukan sitä on käytettykin.Huomiseksi sääennusteet lupaavat kuitenkin lämpenevää ja samalla lumet sulavat. Linnuille olen laittanut talipalloja ja pähkinöitä syötäväksi. 
Viikonloppuna pitää taas siirtyä talviaikaan, kellon viisareita käännetään kesäsuuntaan. Minuun se ei vaikuta mitenkään, eläkeläinen voi mennä nukkumaan kun nukuttaa ja herätä kun siltä tuntuu.
Olen hankkinut itselleni  Energy Light valon juuri marraskuuta ajatellen, en tiedä onko siitä mitään hyötyä mutta kokeilen kuitenkin. Laitan aamuisin sen loistamaan joksikin aikaan keittiön ikkunan lähettyville missä luen aamulehtiä.  Mitähän minun ikkunan laudalla olevat orkideat tykkäävät siitä.Innostuin ostamaan valkokukkaisen perhosorkidean. Viherpeukaloiden ohjeiden mukaan suurennuslasilla tarkkailin ettei ylimääräisiä mönkiäisiä tullut kaupanpäälisenä. Siistiltä näytti.Asetin sen ikkunalaudalle toisen orkidean viereen,siinä oli niin sopiva paikka, vaikka ohjeiden mukaan se olisi pitänyt olla erillään tarkkailtavana jonkin aikaa. Siinä minulle sopiva talviharrastus, seurailen ja hoitelen muutamaa kotikukkaa.
Minä vielä päivittäin seurailen Alanyan tapahtumia. Syksy sinnekin hiljalleen saapuu, vesisateet ja myskyt. Eilen aamulla oli meren päälle noussut 2 isohkoa trombia, näin kuvia. Ystäväni kertoi myös että joku oli hukkunut rannan suuriin aaltoihin. 

maanantai 23. lokakuuta 2017

Valkoposkihanhet

Parina yönä on ollut ensipakkaset. On aika saada talvirenkaat auton alle ennen kun lehtien otsikoihin ilmaantuu teksti, talviliukkaat yllättivät taas autoilijat. Tänään illalla ajelen turvallisesti talvirenkailla.
Muutama päivä sitten minut yllätti valkoposkihanhet. Ajelin autolla Elimäellä, pellolla ollut valtava hanhiparvi nousi ilmaan lentäen juuri samaan suuntaan kun minäkin olin menossa.Aivan autoni päällä oli valtava määrä hanhia muutaman metrin korkeudella. Olisinpa saanut kuvan auton etuikkunasta suunnattuna taivaalle. Aivan kun tumma räpyttelevä pilvi olisi seurannut auton päällä.
Uskomaton näky.
Tulee mieleen tapahtuma 2000-luvun alusta. Olin matkalla mökille Valkealan Anttilan kylän kohdalla, yhtäkkiä autoni alkoi tärisemään, kuului pahaa ääntä. Ajattelin että kumi puhkesi autosta.
Tapahtui jotain uskomatonta,ylös  katsottuani näin helikopterin pyörivät rupelit aivan autoni päällä.
Siis helikopteri seurasi minua noin minuutin verran ihan muutaman metrin korkeudella autostani, kunnes poistui. En tänä päivänä tiedä mikä oli syy.

maanantai 16. lokakuuta 2017

Savulohi

Terassilta kuuluu lintujen sirkutusta,odottelevat koska saavat pähkinöitä ja talipalloja. Olen jo ostanut mutta en viitsi vielä vesisateeseen ripustella. Näyttää joukossa oleva sekalaulaja, kuulin titityy tityy.Liekö sama talitintti joka viime talvena lauleli titityy, nyt hiukan kaupunkilaistunut. Talitiaiset ovat pitkäikäisiä,voivat elää yli 10 vuotiaiksi, mutta yleensä kuolevat ensimmäisinä elinvuosina.
Noin kuukausi sitten ostin savulohta, se oli niin pahaa ettei kelvannut koirallekaan. Se liemi oli venyvää,limaista. Hyi, sain lohikammon. Tänään sattumoisin toisessa kaupassa savulohifilee oli tarjouksessa, ajattelin että kokeillaan josko olisi syötävää. Kaupasta ulos mennessä tarkistin kauppakuitin. Niinpä tietenkin, eihän siihen oltu merkattu alehintaa, vaan täysi hinta lohesta. Minä olin hyvin nukkuneena säyseällä päällä. Menin takaisin kaupan pitkän kassajonon päähän,ihan rauhallisesti odottelin kassalle pääsyä. Olisinkohan katsonut vahingossa väärän hinnan voisitteko tarkistaa, sanoin kassaneidille. Neiti juoksi kalatiskin luokse varmistamaan kilohinnan. Sitten kuulutettiin kaupan esimiestä paikalle, kassajoni piteni,joltain meni hermo,voisitteko pyytää toista kassaa avaamaan huudeltiin. Minulle ojennettiin 4.10 euroa takaisin, ei pyydelty anteeksi erehdystä.
Sattuuhan sitä ajattelin, mutta kassakuitin tulen tarkistamaan jatkossakin.
Taas olen seurannut lehtien otsikoita.Nyt siellä ihmetellään kun jotkut tykkää elää palkkatyötä tekemättä. Ainahan laiskureita on ollut ja menty yli mistä aita on matalin. Toinenkin sananlasku on,ei terve ruumis työtä kaipaa. Ei tämä mitään uutta ole. On ihmisiä joille säännöllinen aikataulu ei sovi, ei pomotukseen alistuminen tai kokee liian raskaaksi tehdä työtä joka ei nyt vaan sovellu tai palkka on niin alhainen että tuntee sen nöyryyttävänä. Joskus mietin mihin kaikkeen ihmisen pitää suostua.
Suomeen on luotu sellainen tukijärjestelmä jota pystyy käyttämään hyväkseen  kansanedustajista alkaen.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Iloisia uutisia

Harvemmin lehtien otsikot ovat iloista luettavaa, mutta nyt on, Jennin ja Saulin perheeseen syntyy vauva. Onnea paljon ja toivottavasti kaikki sujuu hyvin!
Minäkin tänään luontoretkelläni pohdin kaikkea lapsiin liittyvää.Lapset ovat ihanin asia maailmassa.
Lammen rantalähde pulppusi voimakkaana pyörittäen hiekkaa.
Nyt lammessa ui pari sorsalintua, ilmeisesti pariskunta. Kotona yritin tunnistaa lajin. Tulin siihen tulokseen että ilmeisesti alleja. Toinen oli tummempi ja toisella oli valkoinen pää ja vartalo,siivet tummat. Ilmeisesti ovat muuttomatkalla etelään ja pysähtyneet muutamaksi päiväksi kyseiselle lammelle. Ihmettelin vain mitä ne syövät, kyseisessä lammessa ei uiskentele kaloja, mutta sammakoita ja vesiliskoja kylläkin sekä runsaasti vesikasveja.

tiistai 3. lokakuuta 2017

Asennevika

Tänään taas verenpaineet nousi heti aamusta kun luin ex-ministeri Suvi Lindenin esimerkillisestä junailusta, kansa tykkää perkele. Suvi Linden nostaa edelleen sopeutumiseläkettä vuoteen 2027 jolloin täyttää 65 vuotta. Tämä eläke on 5000 - 6000 e kuukaudessa. Ei ihme että rouvaa ei työmarkkinat kiinnosta. Hän omistaa konsulttiyrityksen mutta ei tietenkään nosta sieltä palkkaa vaikka viime vuonna liikevaihto oli 53.000 e. Aivan käsittämätöntä millaisia etuuksia joillekin on junailtu ja samaan aikaan monia työttömiä kyykytetään muutaman sadan euron työttömyyskorvauksien takia.
Nyt pitää varmaan mitata verenpaineet, kohollaan on, mutta lääkitys hiljalleen tehoaa.
Talvi tulee,katsoin sääennusteita, kymmenen päivää pilvistä ja sateista,ei kuulosta tuokaan hyvältä.
Kesämökki on laitettu talviteloille. Pari hiirenlossaa pyyntikuntoon ja semmoisia pistorasiaan asennettavia hiirenkarkoittimia.
Varmaan pitää alkaa kaivelemaan karvahattua ja toppatakkia esiin hiljalleen.En tykkää pimeestä enkä talvesta. Onkohan mulla asennevika. Tokaluokkalainen muutama päivä sitten riemuitsi että ihanaa talvi tulee, saadaan lunta, voi hiihdellä,luistella,laskea mäkeä, tehdä lumiukkoja ja päälle voi laittaa sen ihanan punaisen talvitakin!