Nyt ovat tammenterhot kypsyneet.Puissa käy melkoinen vipellys kun närhet ovat aamuaterialla.Naapurini kertoi ettei ole kolmeenkymmeneen vuoteen nähnyt tammissa näin runsaasti terhoja. Niitä on puissa ja maahan pudonneina. Ajattelin kerätä niitä ja viedä mökille oraville, mökkimaisemissa ei tammia kasva. Närhet ovat kauniita lintuja.
Liityin facebookin Suomen linnut ryhmään. Päivittäin sinne ilmaantuu kuvia linnuista joita ovat harrastajat päässeet kuvaamaan. Olen kuvitellut tuntevani melko runsaasti Suomessa esiintyviä lintuja, mutta yllätti kuinka vaikeaa on tunnistaa laji valokuvan perusteella. Ensinnäkin kuva ei yleensä kerro minkä kokoinen lintu on luonnossa, ei sen lentotyyliä eikä lauluääntä. Hiukan edistyn tunnistamisessa kuvien perusteella katselemalla näitä laadukkaita luontokuvia. Pari päivää sitten sain nauttia kuvista ja videoista jotka oli otettu Limingalla taivaalla liitelevästä munkkikorppikotkasta,jonka siipien väli on 2,5 - 3 metriä. Munkkikorppikotkia on aiemmin nähty kahdesti Suomessa, joten harvinaisesta vieraasta on kysymys.
Todettava on että syksy on saapunut,mittari näyttää seitsemää astetta ja tuulee, puiden lehdet ovat osittain kellastuneet. On aika luopua kesävaatteista ja etsiä lämpimämpiä vaatteita esiin. En ole talvi-ihmisiä, mutta raikkaassa ulkoilmassa on mukava liikkua, hengittää.
keskiviikko 26. syyskuuta 2018
keskiviikko 12. syyskuuta 2018
Maanjäristyksiä
Meillä tuulee melkoisesti pari päivää, myrskyvaroitus on annettu. Ei ulos hirveästi haluta, puut taipuilevat uhkaavasti tuulen voimasta.
Minulla on yhteydet Turkin Alanyaan ja seurailen päivittäin elämää siellä reaaliajassa. Seismologi on ennustanut, että seuraava suuri maanjäristys tapahtuu jossain sillä alueella seuraavan 50 vuoden aikana 90 prosentin varmuudella mannerlaattojen liikehdinnän vuoksi. Toissa yönä Alanyassakin tuntunut järistys oli 4.9 suuruinen. Sen sijainti oli kohteessa Demirli Köyü Antalyan pohjoispuolella.
Äsken sain kuulla, että maanjäristys on jatkunut tänään aamulla klo 9.21 voimakkuudeltaan 5.3 sijainnilla Välimeressä hiukan Alanyasta etelään. Tämäkin järistys oli tuntunut Alanyassa selvästi.
Eihän maanjäristykset ole siellä suunnassa harvinaisia,mutta nyt kahtena päivänä peräkkäin ja noinkin voimakkaina. Syyskuu on vilkas ja hyvä lomailukuukausi. Meriveden lämpötila lähes 30 astetta ja ilman lämpötila reilut 30 astetta. Kyllä kelpaa lomailla siinä säässä ja nauttia. Seurailen miten tilanne siellä kehittyy vai kehittyykö mitenkään. Luulen,että mietityttää kuitenkin sinne matkaajia. Rakennukset siellä vuoden 2006 jälkeen on pitänyt rakentaa maanjäristykset kestäviksi, mutta paljonhan siellä on vanhempaa rakennuskantaa. Näin jossain ohjeen,että matkaajien kannattaisi otta pilli mukaan jos joutuisi sortuvien rakennusten alle,että voisi ilmoittaa olinpaikkansa. Kaliforniassa asuva serkkuni kertoi minulle,että hänellä on aina valolamppu ja aamutossut sängyn vieressä,että on valmis juoksemaan tarvittaessa rakennuksesta ulos. Onneksi meillä Suomessa ei ole tämän kaltaisia luonnonkatastrofeja. Maailmalla matkaajien on kuitenkin hyvä tietää miten käyttäytyä jos joutuu vaaratilanteisiin.

maanantai 10. syyskuuta 2018
Elämä vasurina
Ei sitä normaalisti muista mitenkää, että on vasenkätinen. Siihen on jo niin tottunut ja oppinut toimimaan peilikuvana oikeakätisiin verrattuna. Äskettäin jouduin ostamaan uuden trimmerin.Laite toimii hyvin,mutta ihmettelin miksi se jotenkin on hankala käytössä. Jollain tapaa käsivarteen tuleva tuki ei istu kohdalleen ja muutenkin se tuntui vänkkyrältä. Sitten välähti, se on tehty oikeakätisille.
Joudun pakosta pitelemään sitä oikeassa kädessä ja tukemaan vasemmalla kädellä joka todella hankalaa. Onhan erilaisia laitteita varmaan tehty vasenkätisille, mutta onkohan trimmeriä. En ole koskaan omistanut mitään joka olisi tarkoitettu vasenkätisille. Koulussa oli kuitenkin vasenkätisten hanska saatavilla kun pelasimme pesäpalloa, sen muistan. Saksia olen opetellut käyttämään oikeassa kädessä. Käsityöt ovat olleet aina hiukan hankalia, kun kukaan ei ole pystynyt minua opettamaan,ei edes opettajat koulussa. Myös musteella kirjoittaminen alaluokilla oli hankalaa,kättä oli pidettävä koukussa ettei se sotkenut kirjoitusta. Näen joskus unta autolla ajamisesta, aina olen vasemman puoleisessa liikenteessä mukana. Ahdistaa kuinka selviän seuraavasta risteyksestä, vasen ja oikea ovat sekaisin. Onneksi oikeassa elämässä osaan ajaa oikean puoleista liikennettä. En tiedä mistä johtuu unissa vasemman puoleisen liikenteen kokeminen, olisiko vasemman puolisen aivolohkon vahvuudesta vaiko muistoja Englannissa asumisesta.

maanantai 3. syyskuuta 2018
Mitä parhain kesä
Tämä kesä on ollut mitä parhain.Toukokuussa alkoi lämpimät säät ja nyt syyskuun alussa mittari näyttää vielä yli 20 C. Tänä vuonna pystyn nauttimaan mökkielämästä 5 kuukautta ja se on paljon.
Kodin kukkaset ja pihalla kasvavatkin ovat voineet hyvin, joskin tuhohyönteiset ovat kuuleman mukaan vaivanneet niitä normaalia enemmän.Itsekin olen joutunut niiden kanssa taistelemaan, varsinkin ripsiäiset ovat olleet kodinkukkasten kiusana.Useamman kukan olen joutunut hävittämään.
Viime mökkireissulle mennessä ostin multaa ja 4 alppiruusua.Ne on jo istutettu rantapolun varrelle.Mielenkiintoista nähdä kuinka ne alkavat viihtymään melko kivikkoisessa maastossa.Lisäsimme reilusti myös hapanta kotimultaa jokaisen alppiruusun juurelle. Sisäkukkiani aloin kastelemaan sadevedellä, voin huomata kukkien voivan paremmin. Hanan kova kalkkivesi ei sovi kaikille kukille.
Mökillä on ollut kiva istuskella iltamyöhään pimeän tuloon asti ja katsella lepakkojen lentoa. En tiedä mikä laji siellä lentelee, mutta selvästi pohjanlepakkoa suurempi ja pitempi siipinen. Tunnistaisiko Jenni, on lehtijuttujen mukaan alkanut harrastamaan lepakkoja. Muutaman kerran nämä pitkäsiipiset lepakot ovat tulleet mökin sisälle. Olen saanut ohjattua ne valojen avulla takaisin ulos ovesta. Myös joka yö sama linnun ääni kuuluu pensaikosta, en vain tunnista mikä on. Lintu se kyllä on, hiiret ja muut liikkujat pitää omaa pientä ääntelyä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)