Nyt ovat tammenterhot kypsyneet.Puissa käy melkoinen vipellys kun närhet ovat aamuaterialla.Naapurini kertoi ettei ole kolmeenkymmeneen vuoteen nähnyt tammissa näin runsaasti terhoja. Niitä on puissa ja maahan pudonneina. Ajattelin kerätä niitä ja viedä mökille oraville, mökkimaisemissa ei tammia kasva. Närhet ovat kauniita lintuja.
Liityin facebookin Suomen linnut ryhmään. Päivittäin sinne ilmaantuu kuvia linnuista joita ovat harrastajat päässeet kuvaamaan. Olen kuvitellut tuntevani melko runsaasti Suomessa esiintyviä lintuja, mutta yllätti kuinka vaikeaa on tunnistaa laji valokuvan perusteella. Ensinnäkin kuva ei yleensä kerro minkä kokoinen lintu on luonnossa, ei sen lentotyyliä eikä lauluääntä. Hiukan edistyn tunnistamisessa kuvien perusteella katselemalla näitä laadukkaita luontokuvia. Pari päivää sitten sain nauttia kuvista ja videoista jotka oli otettu Limingalla taivaalla liitelevästä munkkikorppikotkasta,jonka siipien väli on 2,5 - 3 metriä. Munkkikorppikotkia on aiemmin nähty kahdesti Suomessa, joten harvinaisesta vieraasta on kysymys.
Todettava on että syksy on saapunut,mittari näyttää seitsemää astetta ja tuulee, puiden lehdet ovat osittain kellastuneet. On aika luopua kesävaatteista ja etsiä lämpimämpiä vaatteita esiin. En ole talvi-ihmisiä, mutta raikkaassa ulkoilmassa on mukava liikkua, hengittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti