Näin naistenpäivänä on hienoa olla suomalainen. Asiaa on käsitelty laajemmin tänään monessakin julkaisussa, joten kerron vain miten itse olen kokenut naisena olemisen.
En tiedä onko Suomessa helpompi elää miehenä vai naisena,varmaan on paljon omasta ajattelutavasta kiinne miten suhtautuu itseensa.
Tarvii oikein miettiä omaa elämänkaarta tarkemmin,en jaksa muistaa,että minua olisi kohdeltu huonommin sen takia että olen nainen.Olen ollut koko elämäni melko itsenäinen,tehnyt suuretkin päätökset itse. Elämänkumppanit ovat tukeneet minua hankkeissani ja olen saanut matkustella vapaasti.Pankeissa sekä muissa virastoissa olen saanut asiallista palvelua.
Olenhan työssäni ja yksityiselämässäni tutustunut moneenkin mieheen, päällimmäisenä mielessä kuitenkin mukavia suhteita.
Oikeastaan erittäin vaikea aihe kirjoittaa,elänkö kuplassa,enkö ole tajunnut miesten moitteiden olleen sukupuoleeni kohdistuvaa.
Ulkomailla ollessani olen kokenut sukupuolista syrjintää.Jordaniassa lomaillessani se näkyi päivittäin.Hotelissa ruoka tarjoiltiin ensin miehille,sitten lapsille ja viimeisenä naisille. Tullin tarkastuksissa naiset ja miehet laitettiin eri jonoihin ja ruumiillinen tarkastus. Katukuvassa näki miehen kävelevän edellä,muutama vaimo perässä lapsineen (kuva). Eräs paikallisen kahvilan pitäjä oli mielenkiintoinen,hän kertoi vuolaasti elämäänsä,tämän miehen lapsuudenkodissa isällä oli 5 vaimoa.Kertoi että itsellään ei ole varaa kuin yhteen vaimoon. Aina kun kahvilaan saapui muita asikkaita, mies lopetti puhumisen. Myös vihamielistä naiseen kohdistuvaa käytöstä olen nähnyt monellakin matkalla.
Turkissa varsinkin nuoret vaativat naisille oikeuksia ja maahan uudenlaista politiikkaa.
Hyvää naistenpäivää!
Kuva Wadi Rum jordanialaisia poliiseja autiomaassa
pakko laittaa kuva samalta matkalta,niin upea näky
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti