Olisi jo viime syksynä pitänyt käydä labrassa otatuttamassa vuosittaiset veri- ym. kokeet.
Minulla oli viime viikolla pari uskomatonta väsymyskohtausta, jotka eivät nukkumalla lähteneet.Silloin muistin,että voisiko tämä johtua lisäkilpirauhasen kasvaimesta, joka todettu jo n.5 vuotta sitten aivan sattumalta muiden tutkimusten yhteydessä. Sen verran sain aikaiseksi,että menin kokeisiin, torstaina lääkäri soittaa tulokset.Tarjottiin minulle myös lääkärin vastaanotolle aikaa,mutta ei tarvi lähteä sairaalalle, hoituuhan asia puhelimitsekin.
Kun veriarvot tarpeeksi huonot kasvain leikataan,itsestään se ei parane. Kurkkuun leikataan n.12 cm pitkä haava.Olen jo ystäville etukäteen kertonut asiasta.En ole kaulaliinaihminen, joten arpi saa näkyä.
Minulle on meneillä nyt violettikausi,huomaan jatkuvasti ostavani kaikkea sen väristä. Tänään uudistin sänkyni lakanat, peitteet ym,eilen ostin käsilaukun, kuukausi sitten silmälasit, olkkarin verhot ja kaikki violettia. Väri jota en ole aiemmin suuremmin suosinut. Se kyllä sointuu harmaaseen :).
Kierrellessä kauppoja huomaa, että kaikkialla runsaasti tavaraa myytävänä edulliseen alehintaan. Liekö venäläisten asiakkaiden väheneminen osasyynä täällä Kaakkois-Suomessa, kauppa ei käy entiseen malliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti