Hyvä valinta

Aika hiljaiseloa on ollut elämä, mutta voiko muuta odottaa sängyntestaaja projektissa.
Sängyllä on väliä, voin todistaa. Ensimmäisenä yönä kääntelin itseäni kyljeltä toiselle Valvoin
aamuyöstä, iskiashermo ei antanut rauhaa, vasta kipulääkkeen otettuani sain jatkettua unia.
Aamulla en ollut varma olinko tehnyt oikean valinnan.Sänky tuntui asteen kovalta.
Ero vanhaan sänkyyn oli suuri. Seuraavana yönä jo sain nukuttua kohtalaisesti ja kolmantena yönä hyvin, neljäntenä yönä todella hyvin. Aamulla herättyä voin tuntea kuinka olen levännyt selkäranka ja niska hyvässä asennossa. Tein hyvän valinnan :)
Laihdutuskuuri pitää, en tiedä kuinka paljon on kiloja karissut kuukaudessa, mutta vyötäröstä on 5 cm lähtenyt. Minulla puntarista on patteri loppunut, helmikuun lopulla aion sen hankkia ja suorittaa punnituksen. Tiedän vain tavoitteen mihin pitää päästä.
Kuntoutuslaitetta olen myös käyttänyt lähes päivittäin.  Olo tuntuu paremmalta.

                                          Kuntoutuslaitteita vapaasti käytettävissä Alanya

Sänkykaupoilla

Pitemmän aikaa olen pohtinut pitäisikö minun vaihtaa sänky. Olen kuitenkin ajatuksen siirtänyt sivuun, tuntuu vaikealta valita juuri itselle sopiva. Siispä netin kautta aloin ottamaan selvää millaisia on tarjolla ja kyselin ystäviltä olisiko heillä antaa hyviä neuvoja.
Eräs ystäväni sanoi, että kierrä kaikki lähi huonekaluliikkeet ja kokeile mikä on sopiva juuri sinulle. mutta älä mene siihen kalleimpaan kauppaan.
Eilen sitten lähdin vaikka keli oli surkea. Suuntasin matkani juuri siihen kauppaan jota ei suositeltu.
Mielestäni sängyn tulee olla laadukas ja nettiarvosteluissa ko. liikkeen sängyistä ei näkynyt negatiivisia arvosteluja. Kohdalleni sattui todella ammattitaitoinen myyjä, esitteli minulle monta sänkyä ja kertoi niiden hienoudet. Yksi jenkkisänky tuntui todella hyvältä, melko napakka, pussijousitettu, paksulla vaahtomuovipatjalla. Minulle oli muutamassa minuutissa selvä, että tuon sängyn haluan. Aivan turha lähteä kiertämään muihin kauppoihin.
Siis kävelin kaupan ovesta sisään ja otin ensimmäisenä esitellyn sängyn! Mitähän ystäväni tuumaa :)
Ja mikä parasta ale- 48 prossaa! Hinta silti jäi lähelle kipurajaa.
Nyt on minulle taas tekemista, saan olla pari viikkoa sängyntestaaja, se on hyvä virka. Kerron myöhemmin teinkö oikean sänkyvalinnan.
Torstaille luvattu huonoa sateista liukasta kelia. Ajattelin jos ensimmäisen kerran jäisin turkin kielen tunnilta pois.Olisi futuuriharjoittelua, jäisellä tiellä autolla ajo ei tunnu turvalliselta.

Lintujen syöttäminen

Arki jatkuu lintuja syötellen. Tämä siitä mukava rivitalo, lintuja saa syöttää, ei häiritse naapureita. Minä vähän myöhästyin aloituksessa,en uskaltanut aloittaa koiranpentujen aikaan, koska silloin salmonella vaara maahan pudonneiden auringonkukan siementen välityksellä.
Olen ostanut valmiita jyväsekoituksia verkossa ja talipalloja niin nokkijoiden määrä pysyy kohtuudessa.
Töihinmeno taisi jäädä pelkäksi hetken haaveeksi.Tänään on viimeinen hakupäivä virkaan ja lehtitietojen mukaan hakijoita on ollut useita kymmeniä.
Siis elämä jatkuu maailman menoa ihmetellen.Tänään luin otsikon lehdestä kuinka joku oli pelastanut
toisen ihmisen jäätymiseltä. Muistan vuosia sitten palatessani kyläreissulta myöhään illalla maassa makaavan nuoren miehen, oli humalassa ja pakkasta paljon. Mietin mitä pitäisi tehdä, minulla ei ollut kännykkää mukana. Pysäytin lähellä olevalla tiellä menevän auton ja pyysin apua.
Mies osasi kertoa nimensä ja osoitteensa ja sai kyydin kotiin.
Muistan toisenkin tapauksen jolloin osuin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Kesällä olin pyöräilemässä ja kuulin valitusta pensaikoista. Alle kouluikäinen poika oli pudonnut puusta ja tarttunut vaatteista niskan seudulta oksaan roikkumaan. Jalat eivät osuneet maahan, olivat noin metrin korkuudella. Sain pojan irrotettua.
Hengenmeno oli lähellä molemmissa tapauksissa.

                                          pakkaspäivänä syötävää

Eläkeläinen töihin?

Tänään on aurinkoinen pakkaspäivä, luonto on kaunis, valkoista puhdasta lunta kaikkialla.
Ulos meno ei kuitenkaan tunnu kivalta, ainoastaan välttämättömät menot on hoidettava.
Olen asentanut kuntolaitteen olohuoneeseen, sillä itseäni yritän kuntouttaa,etten aivan jähmety nojatuoliin.Tällaisina pakkaspäivina on aivan järkevää mennä ostoskeskuksiin kiertelemään.
Laihdutuskuurini pitää, nyt 3 viikkoa järkevää syömistä ja kevyempi olo! Erehdyin kyllä ostamaan juhlakinkun pakkaseen, oli pakko, hinta 12 euroa kuuden kilon kinkusta. Olen jo ystäviltäni kysellyt että joko laitan kinkun sulamaan. Ei kuulemma vielä, katsotaan hiihtolomien aikaan josko sitten kinkkupartyjen aika.
Minä todella pitkästyn kun elämä on seisahtunutta, pakkaset estävät ulkona oloa. Koiratkin ovat tylsistyneet, viikon päivät ovat olleet sisällä,vain hetken pakolliset pihajuoksut mahdollisia. Pennutkin maailmalla joten rauhallista on.
Ajatuksia kuitenkin on syntynyt. Pohdin voisinko siirtyä takaisin työelämään, sopiiko eläkeläisen
ottaa työtä vastaan vai pitäisikö hommat jättä nuoremmille.
Tein oman päätökseni, laitoin työhakemuksen vetämään.Mielenkiintoista nähdä työnantajan suhtautumista.En ole pettynyt jos en saa virkaa, olen suuresti yllättynyt ja innoissani jos saisin.
Nyt kuitenkin lähden laittamaan auton lämmitykseen ja ostoskeskukseen lenkkeilemään!

                                          Härkää sarvista ja taivutusliikkeet

Riittääkö ymmärrystä?

Missä ovat kaikki normaalit asiansa hoitavat ihmiset? Kun luen nettiä, sanomalehtiä. ihmisten mielipiteitä, katselen telkkarin uutisia ei siellä kerrota mitään normaalisti käyttäyvistä ihmisistä.
Suomalaiset ovat menneet sekaisin,Euroopan asiat tuodaan kotiovelle, se järkyttää mettäläistä.
Muodostetaan turvajoukkoja vaikka meillä on virkavalta sitä varten. Jos ihmiset haluaa turvata jotain, niin huolehtikoot omasta jälkikasvusta, siinä varmasti urakkaa monelle.
Pakolaisia tulee auttaa, siis semmoisia jotka aidosti tarvivat turvaa, siihen meillä on varaa, mutta riittääkö sydäntä ja ymmärrystä.
Me suomalaisetkin olemme hädän hetkellä saaneet apua, olemme lähteneet etsimään parempaa elämää Ruotsista,Australiasta, Amerikasta. Ei suomalaistenkaan käytös ollut Ruotsiin muuttaneiden kertomusten mukaan aina kehuttavaa.Saivat hävetä varsinkin juopottelua ja tappelua.
Sopeutumista tarvitaan puolin ja toisin.Miten me suomalaiset paremmin voisimme ymmärtää maahanmuuttajia? Ensinnäkin positiivinen asenne, uteliaana miettisimme että olisi kiva tutustua  vaikkapa irakilaiseen.Hän ehkä kertoisi elämästään, perheestään,ehkä molemmat voisimme parantaa kielitaitojamme. Useat pakolaiset puhuvat hyvää englantia ja esim. afgaanit turkkia.
Totuus on että osa pakolaisista jää Suomeen loppuelämäksi, saisimme vaikkapa hyvän ystävän.
Osa heistä on hyvin koulutettuja, eläneet ennen sotaa kotimaassaan mukavaa elämää. Heillä on ollut  työpaikat, kaunis koti televisioineen ja mukavuuksineen. Kännykkähän on kaikkialla maailmassa jo käytössä,  jotkut suomalaiset ovat ihmetelleet kun ovat nähneet pakolaisen kännykkä kädessä :).
Voisimme saada tuulahduksia muista kulttuureista ja päästä nauttimaan niiden tuomista uusista kokemuksista sekä pystyisimme perehdyttää tulevaa maamme asukasta omaan kulttuuriimme.
Eihän nämä ole helppoja asioita, mutta jos sydäntä, kielitaitoa ja jonkinlaista kulttuurituntemusta taitaa, voisimme olla kullan arvoisia toinen toisillemme.

                                                        kukka jokaiselle

Ohrapuuro

Nyt on tunnustettava, että aika käy pitkäksi. Tänään olen toista päivää neljän seinän sisällä. Ulkona -26 astetta pakkasen puolella. Onneksi on lämmin asunto, ei tarvi palella.Normaalisti päivittäin liikun metsässä ja pidän ulkona olosta.
Ei ole seuralaisillanikaan kivaa, jalkoja palelee ja vain pakolla koirat menevät ulos asioille, minuutissa pitäisi selvitä, sen jälkeen jo jäykistyvät jalat.
Muistelen vielä -50 lukua ja koulunkäyntiä. Tässä eräs tapaus joka on jäänyt mieleen. Olin alaluokalla kansakoulussa, opettajani oli koulun johtajaopettaja, mies henkilö.  Meillä ruokailu tapahtui luokkahuoneessa, sinne kannettiin ruoka ja astiat koreissa päivittäin. Tuona päivänä saimme puuroa lautasellisen, opettaja kysyi että vähän vai paljon sitä jakaessaan, minä erehdyin sanomaan että paljon, kun luulin että saamme riisipuuroa, mutta se olikin ohrapuuroa josta en pitänyt.
Sitä yritin syödä mutta en pystynyt. Toiset oppilaat lähtivät välitynnille, opettaja sanoi minulle, että  lautanen tyhjäksi. Siinä minä itkua tihistelin täysinäinen puurolautanen pulpetin kannella vielä kun toiset oppilaat palasivat tunnille. Seuraavaksi opettaja sanoi minulle,että mene koulun keittiöön ja anna lautanen keittäjälle ja sano, että keität niin huonoa ruokaa etten pysty syömään sitä.
 Minä tein kuten opettaja käski, kerroin kuitenkin että opettaja käski sanomaan niin. Keittäjä silitti minua päähän ja lohdutti ettei se mitään.
Kyseinen opettaja oli tasapuolinen ja hyvä opettaja muuten, mutta liekö jotain erimielisyyksiä koulun keittäjän kanssa. Tapahtui myös kerran kun ruoka luokkaan ei tullut aivan ajallaan. niin
opettaja käski kaikkien luokan oppilaiden rynnätä keittiöön suoraan hakemaan ruokansa.
Samainen opettaja laittoi meidät kerran koulun vessaan saippualla pesemään kielemme, mutta syytä en muista enää.
Minun lapsuudessa ei voinut ajatella, että opettajalle olisi sanonut vastaan, eikä kelellekään vanhemmalle henkilölle. Vanhempia ihmisiä teititeltiin aina ja käyttäydyttiin kohteliaasti. Se tarkoitti sitä, että vastattiin jos kysyttiin, muuten oltiin hiljaa.  Ajat ovat muuttuneet,  jokaisena aikana omat kasvatusmetodinsa.


.

50-luku

Olen 50-luvun lapsia, muistan kirkkaasti monia tapahtumia. Päällimmäisenä mielessä köyhyys, mutta en muista katkerana, kivaa meillä lapsilla oli ja meitä oli paljon, leikkikavereista ei ollut puutetta. Autoja oli vähän ja ne ajoivat hitaasti, niistä ei lapsille vaaraa, ei ainakaan niistä varoiteltu. Jakaannuimme useampaan porukkaan ja menimme ryhmissä istuskelemaan tien pientareille. Kirjoitimme paperiin autojen rekkareita ja se ryhmä oli voittaja kenellä eniten rekisterinumeroita kirjattuina. Tällaisia olivat leikit. Porukkapiilo oli mukavaa ja varsinkin illalla pimeään aikaan.Jakaannuimme kahteen porukkaan ja sitten vuorotellen etsimme toisiamme.
Kesäisin päivät kului uimarannalla.Ei siellä meitä lapsia kukaan ollut vahtimassa.No, ikävääkin tapahtui, yksi meistä lapsista hukkui.
Minun serkkupojalla oli salaisuus, kertoi sen minulle. Hän oli ottanut räkättirastaiden poikasia omenalaatikkoihin ja piilottanut ne metsään. Hän otti minut mukaan salaisille retkille ja pääsin  ruokkimaan linnunpoikasia.
Samainen serkku opetti minut ajamaan polkupyörällä. Minulla oli äidin polkupyörä johon oli asetettu istuimeksi kiikkulauta rungolle, satula oli aivan liian korkealla. Oli siis paikka mihin istua ja sarvet oli aivan liian korkealla, mutta yletyin ottamaan niistä kiinne  kurkottaen kädet ylös pitkälle.
Menimme mäen  päälle, serkkuni sanoi että nyt opettelet ajamaan ja hän pitää varmasti kiinne eikä laske irti. Niin minä lähdin ajamaan mäkeä alas ja serkkupoika antoi mennä. En kuitenkaan kaatunut.
Muistan kun lentokoneet lensivät matalalla ja tiputtivat lentolehtisiä, semmoisia setelin kokoisia loppusia, niitä me lapset keräilimme. Aikuisiällä kysyin isältä mitä niissä lopuissa luki, poliittista propagandaa oli vastaus.
Muistan kun joulua ennen ruokakauppaan oli takahuoneeseen laitettu joululahjaosasto, muutama hyllyllinen leikkikaluja ja joulukoristeita. Niitä me lapset käytiin ihailemassa. Serkkutyttö katseli joka käynnillä nuken päätä, siihen olisi itse pitänyt valmistaa vartalo. Kovasti halusi sitä, mutta  kun menimme uudelleen, päätä ei enää löytynyt.Muistan surullisen ilmeen serkkuni kasvoilta, mutta eihän meillä olisi ollut rahaa sitä ostaa  muutenkaan.
Kotona meillä oli keittiössä puuhella ja sähkölevy, siinä keittiön mukavuudet. Pihalla kaivo ja kellari.
Televisio tuli kotiin muistaakseni v.-56, oli se juhlaa.Olohuone täynnä naapureita katsomassa kunnes sitten jokainen hankki omansa hiljalleen.
Joka päivä saimme lämpimän ruuan, perunoita, kastiketta,leipää voita, joskus erilaisia soppia. Loppuviikosta äiti leipoi hyvää pullaa ja ruisleipää jota sitten myi naapureillekin.Ei meillä nälkää nähty.
Ei ollut tietoakaan nykyajan vempaimista. Vuonna -61 muutimme asuntoon, jossa oli kaikki mukavuudet, kylpyammekin ja sisävessa, oli se ihmeellistä.
Samana vuonna aloitin ensimmäisen vuoden yhteiskoulussa, johon oli lukukausimaksu, kirjat ja ruuat piti vanhempien kustantaa. Ei ollut siihen aikaan selvyys että siihen kouluun mennään vain. Perheet joissa oli paljon lapsia, ei ollut rahaa kouluttaa ja ei aina halujakaan laittaa lapsiaan herrojen kouluun.
Näillä eväillä sitä on pitänyt selvitä tähän päivään,sana uusavuttomuus oli tuntematon siihen aikaan niinkuin moni muukin tämän päivän asia.

 
                                                  kotipihan tammi

Kylmää

Nyt mittari näyttää ulkona -19 astetta. En tiedä mitä aamulla,mutta  vasta 11 aikaan sain pakolla koirat ulos aamuasioille. Hetken pihalla juoksentelivat ja kiireesti sisään. Itsekin aion pysytellä sisällä muutaman päivän, lupaa niin kylmää. Onneksi tänään tulee telkkarista hyvää ohjelmaa Dowton Abbeyn päätösjakso. Paras televisiosarja mitä olen eläissäni seurannut.
Varmaan suurin osa ihmisistä seuraa nuorten MM jääkiekkoa, ehkä minäkin väliin vilkaisen, sattuvat nimittäin päällekkäin nämä ohjelmat.
Kauppojen aukioloajat vapautuivat vuoden vaihteessa, siispä huomena loppiaisena monien kauppojen ovet ovat avoinna. Voisi kuvitella, että ostoskeskukset täyttyvät ihmisistä, onhan juuri alennusmyynnitkin alkaneet. Ostoskeskuksissa vaeltelu käy talvilenkkeilystä, helpolla saa jopa kilometrejä siellä kierrellessä. Nyt minun ei auta ostella vaatteita, tiedä vaikka keväällä voisi ostaa pienempää kokoa :)
Pakko myöntää, että pitkästyttää nämä pakkaspäivät ja sisällä olo.

                                          Pesulla ennen lähtöä

Pakkaspäivä

Aurinko paistaa kirkkaasti suoraan ikkunoista sisälle,se valaisee myös mieltä.Nyt ajatukset kesään päin.On tässä kuitenkin pakkapäiviä riittämiin. Kaivoin esiin piikkipohjin varustetut pakkaskengät, ne joita taisin jo viime talvena kehua. Naapurin mies ei uskonut, kaatui pihallaan ja niska murtui viime kevättalvena. Huuteli, että nyt hän on ostanut, olisi pitänyt jo viime talvena.
Toivottavasti itse en kaatuile,kuitenkin päivittäin joudun koirien kanssa lenkkiä tekemään.
Toinen pennuista on poissa ja toinen lähtee viikolla. Pitäisi keksiä tilalle jotain uusia projekteja.
Kerronpa itseni kiusaksi,että laihdutuskuuri on pitänyt viikon,se on aika hyvin minulta, voi jopa uskoa sen jatkuvan.En ehkä niin helpolla luovuta kun täällä asiasta hehkutan.
On kivempi olo, ähky on pois, sen jo huomaan. Olen keittänyt porkkanoita, aina kun nälkä yllättää, välipalana syön porkkanan ja kun sokerin himo iskee juon kaloritonta Kolaa. Parempi näin kuin piparit ja makkaraleipä välipalana ja normaaliateriat puolta pienempiä.Se harmittaa kun en uskalla käydä uimahallilla koettujen tulehduksien takia.
Toukokuun vietän Alanyassa. Ajatukset harhailevat siellä useasti ja löydän itseni etsimästä myytäviä asuntoja useinkin.Mietin uutta järjestystä elämääni, kaikenlaisia kuvitelmia mielessäni pyörii,mutta suunnittelu vaiheessa edelleenkin.
Unelmat ja halut pitävät mielen virkeänä, jaksaa paremmin onnellisempana huomiseen.
Jos et haaveile ja halua,mitä se semmoinen elämä on? Tylsää ainakin.
Nuorena halusi ihan toisenlaisia asioita kun nyt vanhemmalla iällä. Nyt haluan helppoa elämää,mahdollisimman vähän siivoamista ja kotitöitä ja pitkiä aamu-unia ;)
Elän pikkuisessa kylässä, meillä on oma puukirkko ja Siwa ja kauniit maisemat. Tästä on kuitenkin
parin kilometrin päässä isot kaupat ja muut palvelut,ostoskeskus Veturiin ajaa 20 minuutissa, joten kuitenkin kaikki palvelut lähellä.
Meidän elämä muuttuu radikaalisti huomisesta,ainakin ihmisten mielissä, keskeiseen paikkaan kauppojen viereen hotelliin muuttaa lehtijuttujen mukaan 160 pakolaista. Ei täällä ole totuttu ulkomaalaisiin, saa nähdä miten sopeutuminen tapahtuu puolin ja toisin.