maanantai 14. toukokuuta 2018

Kesä on tullut

Nyt ei tarvi enää arvuutella onko kesä alkanyt, kyllä se on. Eilen mittari näytti 28 C mökkirannassa. Sääennusteet lupaa Kouvolan seudulle tulevalle kymmenelle päivälle aurinkoa ja yli 20 asteen lämpöjä. Taidan uskaltaa pihakukkia laittaa ruukkuihin ja istuttaa maahan.Otan riskin. Yleensä suositellaan niiden laittamista 10. kesäkuuta alkaen, uskotaan ettei yöhallaa enään tule. Minulla on esikasvatettua daaliaa ja krasseja seka sipulia ja tilliä. Tänään on lähdettävä katsomaan millaista kukkatarjontaa on puutarhamyymälöissä.
Eilen tulin kotiin äitienpäivän viettoon.Arvelin, että saan kukkasia, mutta kait jälkipolvi tykkäsi, että äidillä on kukkia jo riittämiin.Muistivat minua Danny-konsertti lipulla. Hän on ollut aikanaan melkoinen musiikkimies.Monet kerrat tuli käytyä Danny-showta katsomassa.Minun nuoruudessa elävää musiikkia oli tarjolla runsaasti, kesäisin tanssilavoilla ja talvisin urheilutaloilla.
Mökillä olin muutaman päivän, siellä rauhoittuu luonnon helmassa. Käen kuulin kukkuvan ja molemmilla kerroilla 5 kertaa. Se olkoot minun onnennumero tänä vuonna. Ei uskoisi kuinka paljon mökki pihoineen teettää työtä ennen kuin sinne asettuu kesää viettämään. Nekin työt otan kuntoilun kannalta. Ihana illalla kaatua sänkyyn rättiväsyneenä ja herätä aamulla uuteen päivään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti