Joka päivään näyttää vaikuttavan uutiset. Koko ajan uusia käänteitä päivänpolitiikassa. Melkoista oman edun tavoittelua ja härskiä lehmänkauppaa koko politiikka. Pääministeri Rinne on eronnut virastaan ja jatkoa seuraillaan kuka teki ja sanoi mitä. Pakko sulkea telkkari välillä.
Onneksi omassa henkilökohtaisessa elämässä kuviot ovat selvemmät.Viikolla kävin ottamassa influenssapiikin. Illemmalla sain allergisen nuhan oireita ja nyt tuntuu kurkku kipeältä. Liekö rokotteella ollut vaikutusta. Minulla on ollut kunnon influenssa muutama vuosi sitten, uudelleen en halua sairastella kokonaista kuukautta.
Joulukuu on alullaan, pimeää aikaa elellään.Kodin kukkasille olen laittanut lisävaloja, näyttävät tykkäävän. Olen lukenut juttuja joissa kerrotaan kukkien pitävän kahvista. Eräskin kukkaharrastaja kirjoitti,että keittelee kahvia välillä itselleen ja kukilleen. Nyt syksyn aikana minäkin olen kahvin loppuja lisännyt kasteluveteen. Pakko uskoa tehoon, kukkani kasvavat hyvin. Ilmeisesti happamoittaa multaa jollain tapaa. Tänä päivänä on melkoinen kirjo mielipiteitä siitä, mitä laitetaan ruukkuun kasvualustaksi. Ei riitä ,että kaupasta ostetaan pelkkää kukkamultaa. Itse laitan sansevierioille kaktusmultaa, perliittiä ja hiukan hiekkaa joukkoon. Lehtikaktuksille lisään vielä kukkamultaa ja hiiltä. Jotkut puhuvat seramiksen ja erilaisten kuitujen puolesta. Ainahan kokeilla voi kaikkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti