Nyt on sitten juhlat juhlittu vähäksi aikaa ja Daisykin on päässyt seitsemän jälkeläisen yksinhuoltajaksi.Minä kyllä autan, pentue on niin suuri, että hiukan annan lisäravinnetta pienimmille pennuille.
Kotona kyllä on pysyttävä tiiviisti, kauppareissua ja pientä kyläilyä lukuun ottamatta. Nyt on aikaa miettiä jos mitäkin asiaa.Sattumoisin avasin tänään television ja sieltä tuli Inhimillinentekijä, aiheena yli 60 vuotiaiden parisuhteet. Helppo oli ymmärtää ohjelmassa keskustelevia henkilöitä, kommenteista huokui elämän kokemus ja jokainen oli tehnyt valintansa kuinka elää elämäänsä näin vanhemmalla iällä.
Itse olen jo vuosia sitten tehnyt tavallaan listan mitä haluan elämältä, listaltani löytyy ensimmäisenä vapaus liikkua tahtoni mukaan, ajatella omilla aivoillani, nukkua pitkään jos siltä tuntuu, tehdä ruokaa ja keitellä kahvia epämääräisinä aikoina, siivota kun oikea hetki, koirien kanssa lenkkeilyä ja ulkoilua vähintään 2 kertaa päivässä, kesällä mökkielämää ja syksyisin ja keväisin matkailua, näitä omia mieltymyksiä minulla vaikka millainen lista.
Olenko piintynyt omiin tapoihini, mitä jos elämääni tulisi mies omine piintyneineen tapoineen. Mahdoton yhtälö siinä mielessä että onnellisempi elämä pujahtaisi yhteiseen tupaan.
Moni meidän ikäinen on jo nähnyt avioliiton onnen mitä se on. Usean kerran olen joutunut ihmettelemään ihmisiä jotka ovat jämähtäneet liittoonsa, josta puuttu rakkaus, puhutaan aviopuolisoa alentaen, suoranaista inhoa toista kohtaan. Siinä vaiheessa olisi aika miettiä kannattaisiko elämälle tehdä jotain. Itse olen elämäni aikana muutaman kerran pysähtynyt ja tehnyt elämäni inventaarion ja tarvittavat muutokset sen jälkeen, näin jälkiviisaana ajatellen on kannattanut.
Olen pohdiskelujeni kautta oppinut tuntemaan itseni, miettinyt miten olen mahdollisimman tyytyväinen omaan elämääni ja onnellinenkin.Ystavät ja seuralaiset ovat tärkeitä, heitä voi tapailla kotosalla ja matkoilla, pitää yhteyttä, nauttia hulvattomista keskusteluista ja elämästä. Oikeastaan itsestään paljon kiinne miten oman elämänsä järjestää, miten suhtautuu asioihin, ei jää turhia suremaan.Se että näkee elämän jonkinlaisena lahjana ja jokainen päivä arvokas.Ehkä nämä asiat tulee mieleen kun huomaa, että aikaa on edessä vähemmän kuin takana.Oikeastaan itselläni asioiden arvojärjestys meni uusiksi jo nuorena, sairastin virtsarakon syövän, joka myöhemmin vielä uusiutui, hyvää tulevaisuutta ei lääkäri luvannut.Joskus olen ajatellut, että olen ollut kiitollisempi monesta asiasta ja huomaan luonnon kauneuden ja monia pieniä asioita jotka olisivat jäänet näkemättä ilman syöpäsairauttani. Kerran tästä mainitsin tutulle lääkärillä, hän kyllä kommentoi että liian rankka kokemus.Olihan se tarvii myöntää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti