Suomessa vietetään vappua iloisesti.Täällä Turkissa vappu on vasemmistolaisten mielenosoituspäivä, ei juhlapäivä.
Ohi kulkevista mainosautoista pauhaa musiikki ja kuulutuksia, kesäkuun 7. Päivä täällä on parlamenttivaalit. Mainonta jo käynnistynyt.
Iltapäivällä tunsin savun hajua, parvekkeeltani katsoessani Taurus vuori oli sankan savun peitossa. Onneksi voimakas tuuli etelästä mereltä, savu ei ole päässyt laskeutumaan kaupungin päälle.
Täällä on ihanan lämmintä, aamulla kävelin meren rannassa, aallot ovat niin voimakkaat, että nostaneet hiekan korkealle kasalle rantaviivaan.Uiminen mahdotonta ja tuulikin kovaa. Lämpö kuitenkin tekee hyvää nivelille ja lihaksille, iskiassärky on poistunut, yöt saan hyvin nukuttua ilman kipulääkkeitä.
Aamupäivällä kävin tapaamassa tuttaviani, iltapäivällä auringonottoa. Näin se loma kuluu mukavasti, vielä 5 kokonaista päivää nautittavana.
Olen jo vuoden pohtinut tänne muuttoa syksyksi ja kevääksi, edelleenkin tuntuu ,että täällä voisi olla kotini.Aika näyttää, kaikenlaista suunnitelmaa vireillä.
Aiemmin kerroin suomalaisesta naisesta, joka odotti ystäväänsä Istanbulista, mies saapui, mutta seuraavana aamuna poliisiauto kävi noutamassa miehen, että semmoinen loma :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti