Tämän aamuisessa Taloussanomassa otsikko Vaalitulos käänsi Turkin pörssikurssit rajuun laskuun, liira heikentynyt historiallisiin pohjiinsa parlamenttivaalin jälkeen.
Hallitusyhteistyö AKP kanssa on torjuttu kolmen tärkeän puolueen taholta.Uusintavaalien mahdollisuus kasvanut, hallituksen muodostamiseen on aikaa 45 vuorokautta.
Sitä pohdin,mitä tämä voi tarkoittaa Turkissa lomailevalle,sieltä asunnon ostaneelle ja ostoa suunnittelevalle.
Nyt 1 eurolla saa 3.09 liiraa, se merkitsee, että euroja vaihtaessa saat hiukan enemmän liiroja rahapussiisi kuin muutama päivä sitten.
Alanyassa on asunnonostajan markkinat, siellä on myynnissä tuhansia lomasuntoja.Hintapyynnit ovat välittäjien taholta nostettu kuitenkin liian korkealle, joten pyydettyä summaa kannattaa tingata alas ja käyttää järkeä mitä on valmis maksamaan.
Kantautuvien tietojen mukaan Alanyassa näkyy turistien väheneminen katukuvassa, asiakkaista tyhjiä ruokapaikkoja, takseilla ei tarpeeksi kyyditettäviä entisiin aikoihin verrattuna.
Tällä hetkellä en pitäisi kiirettä asunnon ostolla, odottelisin ja seurailisin miten tilanne maassa muuttuu. Voi olla mahdollista,että asuntojen hinnat alenevat.
Sitä ihmettelen mikä on logiikka rakentaa loma-asuntoja niin suunnattomasti, onko katteet rakennuttajilla niin mahtavat,että kannattaa, vaikka saisi koko kerrostalosta vain muutaman asunnon myytyä ja loput vuosien kuluttua, vai onko usko hyvään tulevaisuuden sijoituskohteeseen.
Turkissa levottomuutta aiheuttaa poliittisen tilanteen epävarmuus, joka mietityttää.
Olen varannut kuitenkin itselleni Alanyaan matkan syys-lokakuulle ja aurinkoisin mielin odotan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti