torstai 4. kesäkuuta 2015

Vanhuus

Luin edellistä kirjoitusta ja siinä toivoin saavani elää mukavaa vanhuutta. Olisiko minun pitänyt kirjoittaa eläkeikää. En tunne itseäni vanhukseksi, joka elää vanhuusaikaa. Olen 64 vuotias ja vasta 65 vuotiaana jään virallallisesti vanhuuseläkkeelle, joka on yrittäjien eläkeikä.
Iltapäivälehdessä oli kysely johon sai vastata milloin ihmistä saa sanoa vanhukseksi ja vastausten mukaan 73 vuotias on jo vanhus.
Tänä aamuna kun heräsin, jalkani oli niin kipeä,etten meinannut pystyä kävelemään,
se vanha vaiva...prkl. se tapaturma jonka takia olen sairaseläkkeellä, se vaiva josta vakuutusyhtiö pesi kätensä ja jätti korvaukset maksamatta.  Vähän kun kolahtaa, silloin miettii miten tästä eteenpäin,
pysynkö tolpillani kuinka pitkään vai pitääkö hakea perintörollaattori varastosta, tuli vanhuus mieleen.
Peili on tietysti yksi joka paljastaa iän, sitä ei pidä liikaa käyttää. Myös siitä tietää ,että on vanha kun alkaa muistelemaan. Minulla on mitä muistella, elämäni on kuin vuoristorata. Äitini eläessään sanoi minulle,että hän ei olisi selvinnyt minun elämästä, uskottava on että vauhtia ja tapahtumia on riittänyt.On mitä muistella, joskus naurussa suinkin.
Tässä iässä tulee mieleen kuinka kauan vielä elän, se on ajatus jota ei nuorempana miettinyt.
Itse olen oman tulevaisuuteni kuvitelmissani järjestänyt niin,elän n. 80 vuotiaaksi.
Todellisuudessa saatan elää 90 vuotiaaksikin tai vain tämän päivän,siis mitä sitä pohtimaan sen enempää.
Tässä nyt odottelen kuitenkin  mökkielämään siirtymistä...ehkä tämän viikon lopulla.

Kuva turkkilaisesta vanhuksesta, joka tuttavan tavatessaan mukavan keskustelun jälkeen alkoi tanssimaan ja unohti kepit niitylle,tapahtui "ihmeparantuminen". En  tiedä miehen ikää, voi olla ettei minua vanhempi, Turkissa eletään keskimäärin 65 vuotiaiksi, meillä Suomessa 80 vuotiaiksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti