lauantai 13. kesäkuuta 2015

Vikatikki

Tänään tuli tehtyä vikatikki, väsytti niin kovasti kun tulin kotiin mökiltä, heittäydyin sänkyyn ja ajattelin ottaa pienet iltapäivänokoset, ne nokoset kesti 3 tuntia. Saa nähdä kuinka saan tänä iltana unen. Ilmeisesti viime yönä alitajuntaisesti pohdin mökistä luopumista ja yritystä siirtyä uudenlaiseen elämään. Totuus kuitenkin on, iän myötä on haettava helpompia elämänkuvioita.
Muistelen, että vanhempanikin luopuivat mökkielämästä suunnilleen minun ikäisenä.
Eilen mökillä minua odotti yllätys, ihmettelin miksi koirat olivat niin hiljaa. Menin niiden nukkumapaikalle. Olin laittanut Helmin päälle urhelupuvun takin, se tykkää nukkua kun jotain peitteenä. Nyt se oli kuitenkin ujuttanut itsensä puvun hihaan, kangas oli lähes joustamatonta. Yritin saada sen ulos hihasta, mutta Helmi oli niin tiukasti jumissa, että minun oli pakko leikata hiha auki, onneksi mukana oli terävät kynsisakset. Pelästyin aidosti, siinä vaiheessa kun alkoi naurattamaan muistui mieleen,että olisi pitänyt ottaa valokuva. Onneksi Helmi otti tilanteen rauhallisesti,ei panikoinut sekunttiakaan.
Aamukahvia terassilla juodessani tarkkailin lintuja, kaksi peipposta lauloi kilpaa, sirittäjän ääni kuului taustalla. Mustarastas lensi matalalla ja punarinta hyppeli maata pitkin, talitiainen etsi syötävää pihjajan oksien kätköistä ja kirjosieppo pyrähti ohi, eipä sen ihmeellisempää.
Minulla on vielä talviturkki heittämättä pois, jospa juhannusaunomisen yhteydessä.


                                                         mökkipolku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti