Aamulla taivas aukesi ja vettä tuli rankasti ukkosen kera. Ilta onkin kulunut sukulaiseni 16 v. synttäreillä, ihanaa mansikkakakkua.Kiva tavata tuttuja puolen vuoden jälkeen ja kuulla kuulumisia.
Eilen lääkäri soitti minulle kokeiden tuloksista. Reumakokeen arvo koholla, menen jatkotutkimuksiin, myöhemmin pitäisi selvitä tarkemmin mitä reumaa sairastan. Tieto ei tullut minulle mitenkään yllätyksenä, ensimmäiset voimakkaat kipukohtauset muistan jo n. 7 vuoden takaa.
Nyt kuitenkin kivut ovat poissa ja elämä jatkuu entiseen malliin.
Olen varmaan maininnut,että olen elämäni aikana joutunut moniin arvaamattomiin tilanteisiin ja kokemuksiin. Toissapäiväisessä Iltasanomissa oli juttua kuinka joku oli herännyt leikkauspöydällä kesken operoinnin. Siitä on aikaa kun itse koin saman. Minulle tehtiin virtsarakon syövän operointia,
muistan kun heräsin, tunsin kovaa kipua ja tajusin missä olin,mitä minulle tehtiin. Yritin heiluttaa päätä, kättä ja huutaa että "hei olen hereillä" mutta tajusin myös, että en pysty ilmaisemaan itseäni.
Tuskin kovin kauaa olin hereillä, mutta kuitenkin sen verran että pystyn muistamaan tilanteen.
Lehtijutun perusteella joka 500. operoitava kokee tämän. Kun olen tämän tapahtuman jälkeen ollut leikattavana, olen ilmoittanut anestesialääkärille,että pitää huolen, että pysyn narkoosissa koko operoinnin ajan.
mökin aitta 2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti