maanantai 27. heinäkuuta 2015

Mitäköhän?

Minulla on pari viikkoa aikaa päättää lähdenkö Alanyaan 3 viikoksi lomailemaan syyskuussa vai en.
Olen maksanut matkasta varausmaksun, jos nyt perun niin matkanjärjestäjä perii 60 e konttorikuluja, jos lähempänä matkalle lähtöä 200 e ja aivan lähellä lähtöä koko matkan hinnan.
Syy empimiseen on Turkin poliittinen tilanne. Moni varmasti ajattelee että voihan sitä kaatua ja lyödä päänsä sementtiin tai jäädä auton alle kotimaassakin, En pelkää että joku terroristi minut sieppaa tai tulen ammutuksi sen enempää kun voittaisin lotosta pääosuman.
Olen menossa lomalle aurinkoon, nauttimaan lämmöstä ja iloisesta mukavasta ilmapiiristä.
Olen 4 vuotta sitten mennyt myös lomailemaan Tunisiaan tietäen jo lähtiessä että pääkaupunki Tunisissa oli ollut rauhattomuutta  ja mielenosoituksia.Ajattelin että kaukana, ei lomailijan probleema. Kävelin rannalla ja katselin mustia savuja viereisellä rannalla, mielenosoitukset levisivät Soussen keskustaan, vielä silloin ajattelin etteivät varmaan El Kantaouin alueelle jossa itse lomailin. Toisin kävi,  kahtena iltana pimeään aikaan oli mielenosoituksia hotellin alueella, sarjatulta ja ammuntaa. Ei ollut katsominen ikkunasta ulos, lattiaa pitkin konttasin ja kävin sammuttamassa vessan valot,ajatuksena että huoneeseemme ei ammuta. Tuli ulkonaliikkumiskielto, ruoka loppui kaupoista, paikallisilla asukkailla oli suunnaton hätä. Hotelliimme oli tuotu ruotsalaisia turisteja turvaan. Odottelimme evakuointilentoa Suomeen muutaman päivän. Matkalla Monastirin lentokentälle näin seitsemän sytytettyä paloa. Armeija ja poliisit olivat katuristeyksissä.
Juttelin  erään poliisin kanssa,hän kertoi,että te lomailijat olette nyt lainsuojattomia, teitä ei suojele poliisi eikä valtio.Maassa oli sisällissota, presidentti Ben Ali syöstiin vallasta.
Monastirin lentokenttä suljettiin sen jälkeen kun koneemme suuntasi Suomeen tehden välilaskun Tukholmaan, vieden sinne ruotsalaiset lomailijat.
Tällaista kokeneena ymmärrän kuinka nopeasti tilanne räjähtää.
Pari viikkoa seuraan Turkin poliittista tilannetta, ja mietin pystynkö nauttimaan lomailusta maassa josta pommikoneet nousevat ilmaan.
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti