Meillä Suomessa on sananvapaus,saa puhua mistä haluaa. Miksi ihmiset eivät käytä tätä etua hyväkseen, saada aikaan mielenkiintoisia keskusteluja. Omasta kokemuksesta parhaimmat ja rehellisimmät keskustelut käydään kahden kesken luotettavaksi koetun ystävän kanssa.Niissä keskusteluissa uskalletaan tuoda omaa sisintä esille, kertoa omasta elämästä, antaa rehellisiä mielipiteitä, iloita sanojen helinästä.
Mitä suurempi määrä keskustelijoita jutut pysyvät pintapuolisena höpinänä, keskustellaan säästä ja jostain yleisistä aiheista varoen, ettei yksikään paikalla olija loukkaantuisi jutuista.
Meillä on myös paljon aiheita joista ei voida puhua tai niistä voi puhua vain määrätyllä hyväksytyllä tavalla, esim. uskonnot, niitä pitää kunnioittaa vaikka kokisi itse jutut täysin höyrypäisten jutuiksi ja huijaukseksi.
Rikkaus ja onnistuminen, ovat myös aiheita joita pitää kiertää.Ei pidä erehtyä puhumaan itsestään tai naapureista että hyvin pyyhkii. Hyvien asioiden kanssa myötäeläminen on vaikeaa, tulee kateelliseksi. Viikolla kuulin väittämiä sisäpiirikeskustelussa, rikkaat ihmiset ovat kaikkein vittumaisimpia, aiemmin olen kuullut, että ihmiset jotka eivät ole uskossa ovat samaa kaliperiä ja myös lause että rahalla ei saa onnea. Liittyisivätkö nämä lausahdukset kateellisuuteen.
Rahalla kuitenkin saadaan hyvinvointia maailmaan, moni asia saataisiin parannettua sen avulla.
Olisiko maailma parempi jos asioista uskallettaisiin puhua rehellisesti ja monipuolisemmin?
Ainakin keskustelut olisivat mielenkiintoisempia ja antoisampia.
metsälampi kotini vieressä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti