Lapsuuden kodissani ei siivottu sunnuntaina. Kymmeneltä alkoi jumalanpalvelus radiosta.Ei meillä uskovaisia oltu,mutta naapurissa oltiin. Piti noudattaa yleistä tapaa kuunnella jumalanpalvelusta ja me lapset emme saaneet mennä ulos kun vasta iltapäivällä. Sunnuntaisin kaupat eivät olleet auki. Koulusta oli vapaata. Lapsuudesta on mukavia muistoja, meitä lapsia oli paljon, leikkikavereita.
Ahdasmielistä aikaa kuitenkin, oli tarkkaan määritelty mikä on sopivaa ja mikä ei, kurikin taisi olla kovaa meille lapsille. Oltiin kuuliaisia,ei hypitty opettajien eikä vanhempien silmille, vastattiin kun kysyttiin, niiattiin ja pokattiin kiitokset. Niistä oloista ja arvomaailmoista kun kasvaa osaa olla kiitollinen pienistäkin asioista. Muistikuvissani on jo 50-luku, oli se köyhää aikaa. Hienoa on huomata kuinka elintaso on noussut tähän päivään. Jatkuvasti kuitenkin ollaan tyytymättömiä ja valitetaan. Pitäisi varmaan valittajien päästä viikoksi -50 luvun Suomeen :).
Jotain samaa on -50 luvulla ja tässä päivässä. Ihmisten jakautuminen köyhiin ja rikkaisiin. Sen pystyi aistimaan jo lapsena, oli herrojen lapset ja työläisten kakarat. Lapsuudestani muistan ahkeruuden ja talkoohengen, niillä edellinen sukupolvi tätä Suomea rakensi. Sitä henkeä kaivattaisiin tähän päiväänkin. Jotain on mennyt pahasti pieleen tämän päivän organisaatiorakenteissa kun on kannattavampaa tumpit suorassa elellä työttömyyskorvauksilla kun ottaa työtä vastaan.
Olen myös ollut huomaavinani että köyhyyden poistaminen on päättäjiltä unohtuneet.
Nyt tähän päivään, en viikko sitten tiennyt mikä on villakarvajalka, se on harvinainen yöperhonen.Sellaisen toukka kiipeili postilaatikon vieressä, oli pakko ottaa kuva,niin kauniin värinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti