Nyt on ihanaa syysilmaa luvattu muutamaksi päiväksi,aurinko paistaa,eilen oli 17 C lämmintä.
Nyt on oikea hetki laittaa kodin pihaa ja mökkiä talvikuntoon. Tänään vielä leikkaan nurmikon ja poistan kaikki yksivuotiset kasvit pihapiiristä.
Eilen oli mökillä talkoot. Viimeksi kolmisen vuotta sitten aitan huopakatto jouduttiin puhdistamaan ja laittamaan jotain sammaleen kasvua ehkäisevää nestettä. Tänä kesänä vihreää sammalta oli taas ilaantunut katolle. Naapuri kertoi aiemmin, että pyykkipulveria veteen ja sitä kastelukannulla katolle niin sammal kuolee. Nyt on sitten sekin kokeiltu ja vene käännetty talviasentoon.
Välillä mietin, että voisihan sitä vähemmälläkin itse päästä ja luopua mökistä, mutta työ ja mökillä oleskelu on terapiaa, samoin kuin koiran omistaminen. Et voi jäädä kotiin lepäilemään huonollakaan ilmalla, asiat on hoidettava. Siinä samalla tulee pidettyä huolta omasta kunnosta.
Oma kunto on ollut nyt hieman suurennuslasin alla, verikokeita on otettu ja lääkärin kanssa keskusteltu. Ei mitään hälyyttävää, mutta elintapojen muutos ja verenpainelääkkeiden syönti on aloitettu. Sanoin lääkärille,että siirryn terveellisempään elämäntapaan ja katsotaan myöhemmin tehoaako paineisiin. Ei lääkäri oikein tykännyt ehdotuksestani, sanoi että viisaampaa aloittaa lääkitys heti ja ehkäistä vaurioita ja lopetetaan lääkitys vuoden päästä jos olet päässyt elämäntapatavoitteisiisi.
Pari viikkoa olen syönyt tabletin aamuisin, vähän ovat paineet laskeneet ja mitään suurempia sivuoireita en ole huomannut. Aiemmin minulla ei ole ollut mitään vakilääkitystä, mutta kaikenlaista vaivaa sitä on kun vanhaksi tulee, sitä tässä ihmetellään ystävien kesken.
Jaksaminen on myös asia johon on kiinnitettävä huomio. Työtä on tehtävä päivittäin sopivin annoksin.On osattava lukea itseä kuinka paljon tänään jaksan. Liian raskas työ tai liian pitkään kestävä näkyy heti seuraavana yönä kipuiluna ja päivänä voimattomuutena. Sitä kuvittelee itse, että jotain vikaa tarvii minussa olla kun en jaksa. Ikäiseni lääkäri sai minut vasta uskomaan sanomalla,että et ole enää nuori tyttö,sitä tulee kaikenlaisia kipuja kun vanhenee.
Paula Koivuniemi esiintyi ostoskeskus Veturin 5-vuotis synttäreillä. Hän minua 5 vuotta vanhempi.
Kaunis on ja lauloi hyvin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti