On tuo joulu aina mukava satutapahtuma, läheiset vietämme yhteistä aikaa. Parasta lasten pukin odotus, kun ei millään malttasi odottaa iltaan asti. Samanlaista se oli minunkin lapsuudessa, pukkia odotettiin innolla. Eihän ne lahjat silloin olleet kaksisia,mutta aina jotain kuitenkin. Tänäkin jouluna lehdistä sain lukea pitkistä ruokajonoista ja Hurstin järjestämästä joulujuhlasta.Ei mene hyvin tässä hyvinvointivaltiossa kaikilla. Pistää vihaksi kun ajattelee kuinka köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu, eikä tehdä mitään sen eteen. Ei aktiivimalli eikä kiky-sopimus Suomen taloutta pelasta, käskypolitiikka nöyrryttää ja aiheuttaa katkeruutta. Helpointa on ottaa heikompiosaisilta. Pienimmät eläkkeet meillä n 700 e kuukaudessa, eihän se riitä elämiseen. Poliitikot ummistavat silmänsä tai sitten aidosti eivät ymmärrä millaista elämää maamme kansa elää.
Ranskassa keltaliivit saivat tarpeekseen samoista asioista. Keskivertokansalaiset voivat huonosti,raha ei riitä elämiseen. Samaan aikaan Macronin rouva osti 50.000 euron kahviastiaston, kansa ei tykännyt. Mielenosoitukset olivat rajuja Pariisissa.
En tiedä mitä meillä Suomessa pitäisi tehdä,että päättäjien tajuntaan menisi kansan kahtia jakautuminen. Eduskuntavaalit ovat keväällä.Varmaankin köyhyys tulee esille monissa puheissa.
Mistä köyhyys johtuu? Siitä voi olla montaa mieltä....hetken yritin miettiä, mutta meni liian vaikeksi.
En ole poliittinen ihminen, mutta oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo kuuluvat jokaiselle kansalaiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti