Otsikoissa kerrottiin että Ismo Leikola sai kutsun Linnan juhliin "Vanhemmat voivat kerrankin olla ylpeitä renttupojastaan".Leikola on maailman hauskin mies. Juhlathan on usein kompastuskivi rentuille, siellä sattuu ja tapahtuu. Katsotaan nyt juhlien jälkeen kuka on ylpeä ja kenestä :)
Minulle ei kutsua ole saapunut, en ole saanut aikaiseksi mitään mainittavaa, enkä tavannut presidenttiä tilanteessa jonka ansiosta kutsu voisi yllättää.
Nyt kuitenkin yllätän itse itseni, minulla on leipätaikina nousemassa.No, ainakin toivon että siitä leipää tulee. Viime turkinkielen kurssilla opettaja oli leiponut ja toi meille opiskelijoille maistiaisia. Hän antoi turkiksi leipomisohjeet ja mitä taikinaan laitetaan. En tiedä ymmärsinkö teko-ohjeet oikein, mutta hyvää leipä oli, maistuva rapea kuori.
Sämpylöitä olen tehnyt reilut 20 vuotta sitten. Tänään kävin kaupassa ja ostin pari pakettia hiivaa.
Luulen että ensi viikolla on meillä tuoksuu pulla.
Minulla on aikoja jollloin joku harrastus lähtee viemään mukanaan, sitä kestää oma aikansa, katsotaan nyt kuinka monta kertaa jaksan leipoa.
Suunnittelin jo että ensi viikolla lähden myllylle hakemaan tuoreita jauhoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti