maanantai 25. joulukuuta 2017

Hyvää Joulupäivää

Tänään on päivä jolloin laiskotellaan, sulatellaan kinkkua ja muita jouluherkkuja, Daisyn kanssa menen metsälenkille,kuuntelen radioa ja katselen telkkaria.
Olen paistanut useampana vuotena luuttoman ja ei pakastetun kinkun. Se on ollut hyvää mutta vaikea saada pysymään kasassa. Onhan siinä verkko päällä, mutta kun sitä verkkoa poistaa niin kinkku repeää osiin. Olen tullut siihen tulokseen, että on parasta antaa kinkun jäähtyä ja ennen tarjoilua poistaa osa kuoresta.  Minun lapsuudessa kinkku oli kokonainen, aito nahka sen ympärillä ja luu paikoillaan,ei tarvittu mitään verkkosysteemiä pitämään lihaa kasassa. Ainut ongelma oli silloin ettei ollut rahaa ostaa kinkkua joka joulu. Siihen aikaan myös itse suolattiin kinkku pitämällä sitä viikkoja suolavedessä.
Eilen illalla pukki muisti taas lapsia lahjoilla. Ajattelin, että nyt ratkeaa totuus joulupukista tokaluokkalaiselle, mutta ei :). Pukki kertoi,että tulleensa ensin porojen kyydillä sitten loppumatkan autolla, hän näki että vaarin auto oli mennyt rikki ja vaari ei pääse nyt tulemaan joulunviettoon.
Muistan kun olin ensimmäisellä luokalla koulussa, minulle selvisi totuus pukista. No, helpompaahan se oli silloin, kun pukilla oli partana pumpulituppoja ja päässä punainen tonttulakki, puettuna omiin vanhoihin harmaisiin vaatteisiin. Tämän päivän pukin varusteet ovat ihan toista luokkaa.
Pari joulukukkaa on ilmaantunut kotiini, toinen on valkoinen joulutähti ja toinen on astelma ruukussa.
Pitää ottaa selvää mitä kasveja siinä on ja yrittää pitää niitä hengissä pitkin kevättä. Taisin saada jo selvitettyä tuon kirkkaan vihreän, se on luonnossa suolla kasvava mähkä, siis tykkää kosteasta ja happamasta. Etualalla olevan kaunislehtisen kasvin nimeä en tiedä, mutta olen kyllä nähnyt tuon jossain aiemminkin. (lisäys pitsilehti)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti