lauantai 21. helmikuuta 2015

Sataa sataa

Vettä sataa ja on satanut jo pari päivää.Pekka Pouta lupaa samanlaista ilmaa helmikuun loppuun asti.Varikset  vaakkuvat ja lentelevät porukassa, ovat pesänteko suunnitelmissa.Variksellahan on poikaset jo maaliskuussa.
Minulla on kotona vielä 2 koiranpentua, toiset ovat lähteneet uusiin koteihinsa. Kyllä lama näkyy koiranpentujenkin myynnissä.Hinnat ovat hiukan laskeneet ja myyntiaika pidentynyt.
Myyn pentuni ainoastaan eläinrakkaisiin koteihin, joissa on mietitty asia perinpohjin.Osamaksulla kyselijöitäkin riittää, mutta en ole halukas luovuttamaan.Lemmikin pito ei ole ilmaista.Eläinlääkärimaksut voivat olla todella kalliit, myös niihin pitää olla varautunut.
Tämä talvi on mennyt nopeasti, siitä on pitänyt huolen  2 aikuista koiraa ja 7 pentua.
Huhtikuun lopulle olen varannut matkan Alanyaan.Silloin siellä on jo rantaelämä lähtenyt vauhtiin, auringonottoa ja meressä ihana uida.Uskomatonta kuinka jokin kaupunki voi viedä sydämen, tuntee paikan jollain tavalla "kolmanneksi kodikseen". Aivan kuin olisi elänyt niissä maisemissa jossain toisessa elämässä.
Matkan jälkeen toukokuussa kerään kamppeeni ja siirryn asumaan järven rannalle mökille koko kesäksi.
Syksyllä taas Alanyaan, jos siltä tuntuu ,vaikkapa pitemmäksikin aikaa. Suunnitelmia riittää, toivottavasti myös terveyttä.Elämä on kivempaa kun on unelmia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti