Tällä hetkellä puhuttaa kansalaispalkka eli perustulo. Tarkoitus olisi kait purkaa "tilkkutäkki sosiaaliturva" ja yksinkertaistaa niin, että jokaiselle asukkaalle taattaisiin 800 euroa kuukausittaiseen elämiseen.Ilmeisesti se myös helpottaisi ihmisiä ottamaan työtä vastaan ja se olisi kannattavaa.
Luulen että suuri osa ihmisistä haluaa tehdä mielekästä työtä ja maksaa omat laskunsa.
Joskus asioiden pohtimisessa auttaa, kun asettaa itsensä vaikkapa työttömän asemaan ja miettii mitä itse tekisin siinä asemassa.
Jos saisin sosiaalitukea saman summan kuin palkkaa esimerkiksi paskan kärrääjänä, en ottaisi työtä vastaan. Koen että minulla on oikeus hyvään elämään ja jokainen päivä on arvokas. En alkaisi tekemään työtä joka kiduttaa minua. Luottaisin että huomena varmaan löytyy sopivampaa.
Jossain kulkee raja mitä hyväksyy, loppupelissä ihminen itse joutuu tekemään päätöksensä omasta elämästä ja rakentaa siitä mielekäs.
Varmaan olisi paljon sormella osoittajia ja moralisoijia kun työ ei kelpaa, mutta jokainen menkööt itseensä ja miettikööt mihin itse olisi valmis.
Minun nuoruudessa oli yksinkertaista, ei ollut kannustinloukkuja, säännöt olivat helppoja, jos et tehnyt työtä, leipää ei ilmaantunut pöytään, ei tarvinut miettiä kannattaako työnteko vai ei.
Yritin pohtia tuota 800 euron kansalaispalkkaa, saako lapsetkin sitä, miten pieni tuloiset eläkeläiset,työttömät, opiskelijat? Onneksi minun osuuteni on vain pohtia asiaa ja hoidella koiranpentu ja :)
lauantai 31. lokakuuta 2015
perjantai 30. lokakuuta 2015
Onnea Daisy
Tänään on Daisyn synttärit,täyttää 4 vuotta ja on toinenkin syy onnitella, Daisystä tuli aamulla omana syntymäpäivänään pikkuisen tyttö- ja poikapennun emo.
Kaikki ei mennyt kuin Tromsössä, itse olen nyt parin nukkumattoman yön jäljiltä räjähtäneessä olotilassa, tältä on viimeksi tuntunut varmaan joskus nuoruusvuosina, silloin vielä jaksoi valvoa ja vapaaehtoisesti, ei enää. Toissayönä otin Daisyn nukkumaan samaan huoneeseen,että jos synnytys käynnistyy herään. Siinä sitten molemmat nukuttiin koiran unta. Aamulla huomasin että Daisyn tisseihin oli tullut maito, siitä heti aamusta alkoi penikointiin kuuluvat asiat.Viime yönä 4 aikaan soitin päivystävälle lääkärille, että nyt ei ole meillä kuviot ihan kohdallaan, ensimmäinen pentu ei lähde syntymään. Tänä aamuna Daisylle tehtiin sektio, se oli tarpeen,muita keinoja ei olisi ollut. Iso kokoiset pennut olivat tulossa maailmaan saman aikaisesti , tilaa ei olisi ollut.
Näin joskus, mutta nyt maitoa riittää molemmille, yhdeksästä nisäsästä on mitä valita.
Tänään aamulla syntyneet pennut 30.10.2015

sunnuntai 25. lokakuuta 2015
Odotus on alkanut
Tänään heräsin säädylliseen aikaan jo klo 8.00, kiitos talviaika. Tärkeintä kuitenkin on nukkumisessa,että saa riittävästi lepoa. Minun elimistö vaatii 8-9 tuntia ja se myös täyttyy.
Aamu on ollut erityisen rauhallinen, koirat makoilevat.Laitoin maittavaa ruokaa lautasille,molemmat kävivät katsomassa, mutta kiitos ei kelpaa. Nyt alkaa olla ajat käsillä,että Daisyn synnytys voisi olla mahdollista, 58 vuorokautta MrBrooklynin tapaamisesta.
Daisyn ensimmäisen pentueen syntyminen kesti 16 tuntia ja 5 pentua, toinen synnytys kesti 8 tuntia ja 7 pentua, kantoaika molemmissa 63 vuorokautta. Jos sama "rytmi" jatkuisi, pennut syntyisivät ensi perjantaina ja melko nopeaan tahtiin.
On kuitenkin varauduttava, synnytys jo nyt on mahdollinen ja normaali.
Toivottavasti kaikki menee hyvin ja pääsen hoitamaan pikkuisia. Itsekin alkaa odottamaan ja on utelias millaisia pentuja syntyy. Daisyhän tekee pitkä- ja lyhytkarvaisia pentuja ja monen värisiä.
Pennut voivat syntyä vasta marraskuun alkupäivinäkin, Daisy oli 5 päivää Brooklynin seurassa.
Joten odottaminen voi venähtää.
Daisyn hoitovauva 25.10.2015

lauantai 24. lokakuuta 2015
Mielenkiintoinen keskustelu
Tänään katselin ja kuuntelin Ylen suoraa lähetystä kirjamessuilta Helsingin messukeskuksesta.
Todella mielenkiintoinen viisikymmentäminuuttinen lähetys jossa Jörn Donner haastatteli Sauli Niinistöä. Oikeastaan se oli kahden toisensa hyvin tuntevan miehen letkeää,sanavalmista keskustelua joka tempaisi kuuntelijan mukaansa.
Jörn Donner ei ehkä kansanedustajana ollut enää parhaimmillaan, mutta kulttuurin kirjallisuuden edustajana suomalaista huippua.
Donner teki presidentillemme kysymyksia kuten Onko hän yksinäinen ja Mitä päässä liikkuu kun istuu Ankarassa kullatulla tuolilla.Niinistö sanoi viihtyvänsä hyvin itsensä kanssa ja kertoi ettei hän voi kertoa yksityisiä tuntemuksia asioista jotka ajankohtaisia.
Myös Donner kyseli millaista luettavaa suosittelisi maahanmuuttajille. Hän korosti lukutaidon tärkeyttä jokaiselle ihmiselle ja maahanmuuttajille suomalaisen sielun tajuamista.
Tämä keskustelu kannattaa katsoa.
Tämän jälkeen katselin Yleltä, Putin tulee kylään,kun eilen julkaistun vitsikirjan tekijät keskustelivat kirjasta joka julkaistaan myös Virossa parin viikon kuluttua. Kertoivat että netissä on pilvin pimein Putinia käsittelevää huumoria. Paljon ovat joutuneet jättämään pois vitsejä koska suomalaiset eivät niitä ymmärrä, myös kaikkea ei virolaisetkaan tajua, sen verran omalaatuista on venäläinen huumori.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015
Eläkeläisen arkea
Mukava herätä tähän päivään hyvin nukkuneena.Aamukahvia keittelin kymmenen aikaan, onhan se vähän myöhään, mutta niin ihanaa, ei väsytä ja pää täynnä suunnitelmia, ihan semmoisia arkisia pieniä asioita. Tämä eläkkeellä olo on mukavaa aikaa, on saanut hypätä pois oravanpyörästä, ei tarvi pokkuroida mihinkään suuntaan. Sen olen huomannut itsestäni,että haluaa elää pienenissä helpoissa ympyröissä, ei turhaa rehkimistä.Pieni asunto ja piha on helpotus, vähemmän siivoamista.
Elämä on arkista, voi nauttia asioista kuten suihkusta. Eilen kävi remonttimies ja sain uuden suihkusetin. Entinen oli jo varmaan 30 vuotta vanha,termostaatti juuttui kiinne ja jouduin peseytymään muutaman päivän todella kuumalla vedellä.
Hiljalleen pitää varastosta hakea pentukoppa ja alkaa odottelemaan "perheen lisäystä".Yritän arvailla montako pentua on tulossa, tällä hetkellä arvioni on 3 kpl, masu on niin pieni verrattuna viime talviseen seitsemän pennun masuun.Onhan tässä vielä reilu viikko synnytykseen.
Seurailen päivittäin Turkin tapahtumia. Luin keskustelun, jossa kerrottiin Turkin valtionvarainministerin sanoneen, että vaalin jälkeen otetaan esille asia, että ulkomaalaiset jotka omistavat asunnon Turkissa saavat maan kansalaisuuden. Se helpottaisi todella monia siellä eläviä ulkomaalaisia.
On kaunis syyspäivä, nyt lenkille ja pihan haravointiin!

lauantai 17. lokakuuta 2015
Liukasta
Nyt alkaa olla aika käsillä jolloin toimittajat kirjoittavat otsikoita lehtiin, että taas liukkaus yllätti autoilijat. Ei yllätä minua, ensi viikolla talvirenkaat alle, vaikka lämpöaalto sattuisi pyyhkäisemään samalla hetkellä. Ajelen viikottain Kymijoen rantaa seurailevaa tietä ja siihen kerääntyy tienpintaan kosteutta ja myös sumua tehden tien ajoittain liukkaaksi.
Viime Turkinkielen tunnilla meitä oli vain muutama, suurin osa porukasta oli Alanyassa.
Opastus oli henkilökohtaisempaa, pakko muistaa ensi tunnilla mitä opetettiin, luulen että opettaja
tarkistaa asian.
avokadoja 2014

sunnuntai 11. lokakuuta 2015
Turhan valitusta
Aurinkoista sunnuntaipäivää. Yritin kirjoittaan tuon turkiksi, mutta näppäimistöstä ei löydy tarvittavia kirjaimia, puuttuu pisteitä ja koukkuja. Opiskelu jatkuu.
Ankarassa eilen sattui kaksi räjähdystä jossa kuoli 100 ihmistä ja 200 loukkaantui.
Parhaillaan on meillä syyslomaviikot kouluista lapsilla meneillään. Monet ovat suunnanneet matkansa etelän lämpöön.Katselin Alanyan matkoja, hinnat ovat hupsahtaneet pilviin.
Toisaalta tulee mieleen, ovatko matkaajat tietoisia, että Turkissa on uusintavaalit marraskuun alussa.
Voi olla, että siellä rauhattomuus jatkuu ja nyt Ankaran tapahtumien vuoksi edessä suruaika, musiikkia ei saa soittaa ja ihmisten mielet apeat.Vietä sitten lomaa niissä tunnelmissa.
Apeat ovat mielet myös täällä meillä, uutiset työntää tuutin täydeltä ikäviä asioita.
Ihmiset alkavat uskomaan että menee huonosti. Ympärilläni olevilla ihmisillä ei kenelläkään mene huonosti, kaikilla on ruokaa riittävästi,lämmin koti,auto pihalla ja rahaa pussissa, kaikilla on töitä tai ovat eläkkeellä. Puuttuu vain kiitollisuus ja ymmärtäminen, että kuuluu maailman hyväosaisten joukkoon.
Minua on suuresti järkyttänyt joidenkin suomalaisen suusta tulevat vihapuheet pakolaisia kohtaan, en olisi uskonut moista tekstiä tulevan hyvin koulutetun, hyvinvointivaltion asukkailta.
Eikö vielä tajuta että olemme osa Eurooppaa, emme mikään aidattu, suojeltu erityisalue..Euroopan ja koko maailman tapahtumat koskettavat meitä. On aika tulla ulos metsästä ja kiikaroida rajojen yli.
Oman katseeni suuntaan kaikkeen hyvään ja antoisaan, käännän pääni pois turhasta valituksesta.
Reumalääkärinihän sanoi viikolla, että minulla on vielä keskimäärin 20 vuotta elinaikaa :)
Daisyn vatsa pyöristyy. Sen uskallan arvata, että useampi pentu sieltä tulee, synnytys ajoittuu tämän kuun lopulle. Siinä minulle mieleistä työtä talvelle.
maanantai 5. lokakuuta 2015
Onnenpäivä
Tänään oli aamu jolloin herätykello herätti täydestä unesta, asia josta aamun torkku illan virkku vähemmän innostuu. Oli aika reumalääkärille, kirjoitin kaikki mahdolliset asiat paperille jotka pitäisi muistaa kysyä. Olin pohtinut kuinka selviän lääkehoidoista ja mielessäni oli myös ajatus, että hyvästi iloinen vanhuus.
Matkalla sairaalaan näin sadoittain valkoposkihanhia laskeutuneena pellolle.Oli pakko pysäyttää auto ja mennä kuvaamaan.
Hetken odottelin sisäänkutsua vastaanotolle vakavin miettein. Kerroin lääkärille kivuistani.
Hän otti esiin laboratoriotulokset ja käsistä ja jaloista otetut röntgenkuvat, sekä tutki minut.
Tämän jälkeen hän ilmoitti että, sinulla ei ole reumaa, vaikkakin reumakokeet ovat kohollaan,se ei merkkaa että sairastat välttämättä reumaa, myös vaikka reumakokeet olisivat normaalit voi sairastaa silti reumaa. Missään nivelissä ei näkynyt reumaa viittaavia muutoksia.
En ollut varautunut tällaiseen vastaukseen, siis olin terve ja eläkepäivät voivat jatkua ilman reumadiagnoosia. Ilman onnenkyyneleitä en tästä selviytynyt, tunne oli samanlainen kuin aikanaan syöpäkontrolleista selviytyessäni.
Ikäiseni lääkäri naurussa suin kertoi,että se nyt on vaan niin,että ikä tuo tullessaan erinäiset kivut, et ole enää nuori tyttö, mutta elämää jäljellä keskimäärin 20 vuotta, siis pidä huolta itsestäsi, kuntoile ja
katso mitä suuhusi laitat.
Oli onnenpäivä, en ollut kipeä enkä köyhä.Suuntasin matkani kauppakeskus Veturiin, ostin ensi kevättä ajatellen urheiluliikkeestä sandaalit joilla kiva kävellä pitkin Alanyan katuja, Suomalaisesta kirjakaupasta löytyi Turkin kielen oppikirja, jossa mukana kaksi cd tä, helpottaa sanojen lausumisen oppimista.

perjantai 2. lokakuuta 2015
Valio myrsky
Ensimmäinen syysmyrsky on iskeytynyt Suomeen, jonkinlaista tuulta on havaittavissa, mutta ei myrskyä täällä Kouvolan suunnalla. Minulla on oma myrskymittari ja se se ei ole näyttänyt elonmerkkiä, nimittäin ulko-ovi. Heti kun myrsky yltyy määrättyyn voimaan, ovi alkaa louskuttamaan ja mitä enennän tuulee louskutus voimistuu,toistaiseksi rauhallista.
Turkinkielen kurssi edistyy hyvin, mukava porukka. On käyty läpi tuttuja asioita mutta eilen mukaan sain tehtäviä, jotka eivät aivan vilkaisemalla selviä, kielioppi on mielenkiintoista ja sanojen lausuminen vaatii harjoittelua.
Nykyisillä taidoilla selviän torilla ja kaupoissa, mutta kun päivä koittaa, että jonkin asian toimitan turkinkielellä, kohotan lasillisen teetä sen kunniaksi vai pitäisikö ihan Rakia.
Pari kertaa olen Rakia maistanut, mieluummin lasi sitä kuin Efestä tai oikeastaan ihan sama.
Humalaa en ole vielä Alanyassa kokenut, mutta pitäisiköhän, se voisi edistää turkinkielen taitoani
ainakin yhden illan verran.
Tuttu turkkilainen ihmetteli keväällä sitä kun suomalaisten pitää ottaa pari paukkua ennen kun muuttuu normaaliksi:)
Tästä ei kannata soppaa keitellä

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)