Onnenpäivä

Tänään oli aamu jolloin herätykello herätti täydestä unesta, asia josta aamun torkku illan virkku vähemmän innostuu. Oli aika reumalääkärille, kirjoitin kaikki mahdolliset asiat paperille jotka pitäisi muistaa kysyä. Olin pohtinut kuinka selviän lääkehoidoista ja mielessäni oli myös ajatus, että hyvästi iloinen vanhuus.
Matkalla sairaalaan näin sadoittain valkoposkihanhia laskeutuneena pellolle.Oli pakko pysäyttää auto ja mennä kuvaamaan.
Hetken odottelin sisäänkutsua vastaanotolle vakavin miettein. Kerroin lääkärille kivuistani.
Hän otti esiin laboratoriotulokset ja käsistä ja jaloista otetut röntgenkuvat, sekä tutki minut.
Tämän jälkeen hän ilmoitti että, sinulla ei ole reumaa, vaikkakin reumakokeet ovat kohollaan,se ei merkkaa että sairastat välttämättä reumaa, myös vaikka reumakokeet olisivat normaalit voi sairastaa silti reumaa. Missään nivelissä ei näkynyt reumaa viittaavia muutoksia.
En ollut varautunut tällaiseen vastaukseen, siis olin terve ja eläkepäivät voivat jatkua ilman reumadiagnoosia. Ilman onnenkyyneleitä en tästä selviytynyt, tunne oli samanlainen kuin aikanaan syöpäkontrolleista selviytyessäni.
Ikäiseni lääkäri naurussa suin kertoi,että se nyt on vaan niin,että ikä tuo tullessaan erinäiset kivut, et ole enää nuori tyttö, mutta elämää jäljellä keskimäärin 20 vuotta, siis pidä huolta itsestäsi, kuntoile ja
katso mitä suuhusi laitat.
Oli onnenpäivä, en ollut kipeä enkä köyhä.Suuntasin matkani kauppakeskus Veturiin, ostin ensi kevättä ajatellen urheiluliikkeestä sandaalit joilla kiva kävellä pitkin Alanyan katuja, Suomalaisesta kirjakaupasta  löytyi Turkin kielen oppikirja, jossa mukana kaksi cd tä, helpottaa sanojen lausumisen oppimista.