lauantai 24. lokakuuta 2015

Mielenkiintoinen keskustelu

Tänään katselin ja kuuntelin Ylen suoraa lähetystä kirjamessuilta Helsingin messukeskuksesta.
Todella mielenkiintoinen viisikymmentäminuuttinen lähetys jossa Jörn Donner haastatteli Sauli Niinistöä. Oikeastaan se oli kahden toisensa hyvin tuntevan miehen letkeää,sanavalmista keskustelua joka tempaisi kuuntelijan mukaansa.
Jörn Donner ei ehkä kansanedustajana ollut enää parhaimmillaan, mutta kulttuurin kirjallisuuden edustajana suomalaista huippua.
Donner teki presidentillemme kysymyksia kuten Onko hän yksinäinen ja Mitä päässä liikkuu kun istuu Ankarassa kullatulla tuolilla.Niinistö sanoi viihtyvänsä hyvin itsensä kanssa ja kertoi ettei hän voi kertoa yksityisiä tuntemuksia asioista jotka ajankohtaisia.
Myös Donner kyseli millaista luettavaa suosittelisi maahanmuuttajille. Hän korosti lukutaidon tärkeyttä jokaiselle ihmiselle ja maahanmuuttajille suomalaisen sielun tajuamista.
Tämä keskustelu kannattaa katsoa.
Tämän jälkeen katselin Yleltä, Putin tulee kylään,kun  eilen julkaistun vitsikirjan tekijät keskustelivat kirjasta joka julkaistaan myös Virossa parin viikon kuluttua. Kertoivat että netissä on pilvin pimein Putinia käsittelevää huumoria. Paljon ovat joutuneet jättämään pois vitsejä koska suomalaiset eivät niitä ymmärrä, myös kaikkea ei virolaisetkaan tajua, sen verran omalaatuista on venäläinen huumori.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti