Tällä hetkellä puhuttaa kansalaispalkka eli perustulo. Tarkoitus olisi kait purkaa "tilkkutäkki sosiaaliturva" ja yksinkertaistaa niin, että jokaiselle asukkaalle taattaisiin 800 euroa kuukausittaiseen elämiseen.Ilmeisesti se myös helpottaisi ihmisiä ottamaan työtä vastaan ja se olisi kannattavaa.
Luulen että suuri osa ihmisistä haluaa tehdä mielekästä työtä ja maksaa omat laskunsa.
Joskus asioiden pohtimisessa auttaa, kun asettaa itsensä vaikkapa työttömän asemaan ja miettii mitä itse tekisin siinä asemassa.
Jos saisin sosiaalitukea saman summan kuin palkkaa esimerkiksi paskan kärrääjänä, en ottaisi työtä vastaan. Koen että minulla on oikeus hyvään elämään ja jokainen päivä on arvokas. En alkaisi tekemään työtä joka kiduttaa minua. Luottaisin että huomena varmaan löytyy sopivampaa.
Jossain kulkee raja mitä hyväksyy, loppupelissä ihminen itse joutuu tekemään päätöksensä omasta elämästä ja rakentaa siitä mielekäs.
Varmaan olisi paljon sormella osoittajia ja moralisoijia kun työ ei kelpaa, mutta jokainen menkööt itseensä ja miettikööt mihin itse olisi valmis.
Minun nuoruudessa oli yksinkertaista, ei ollut kannustinloukkuja, säännöt olivat helppoja, jos et tehnyt työtä, leipää ei ilmaantunut pöytään, ei tarvinut miettiä kannattaako työnteko vai ei.
Yritin pohtia tuota 800 euron kansalaispalkkaa, saako lapsetkin sitä, miten pieni tuloiset eläkeläiset,työttömät, opiskelijat? Onneksi minun osuuteni on vain pohtia asiaa ja hoidella koiranpentu ja :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti