perjantai 30. lokakuuta 2015

Onnea Daisy

Tänään on Daisyn synttärit,täyttää 4 vuotta ja on toinenkin syy onnitella, Daisystä tuli aamulla omana syntymäpäivänään  pikkuisen tyttö- ja poikapennun emo.
Kaikki ei mennyt kuin Tromsössä, itse olen nyt parin nukkumattoman yön jäljiltä räjähtäneessä olotilassa, tältä on viimeksi tuntunut varmaan joskus nuoruusvuosina, silloin vielä jaksoi valvoa ja vapaaehtoisesti, ei enää. Toissayönä otin Daisyn nukkumaan samaan huoneeseen,että jos synnytys käynnistyy herään. Siinä sitten molemmat nukuttiin koiran unta. Aamulla huomasin että Daisyn tisseihin oli tullut maito, siitä heti aamusta alkoi penikointiin kuuluvat asiat.Viime yönä 4 aikaan soitin päivystävälle lääkärille, että nyt ei ole meillä kuviot ihan kohdallaan, ensimmäinen pentu ei lähde syntymään. Tänä aamuna Daisylle tehtiin sektio, se oli tarpeen,muita keinoja ei olisi ollut. Iso kokoiset pennut olivat tulossa maailmaan saman aikaisesti , tilaa ei olisi ollut.
Näin joskus, mutta nyt maitoa riittää molemmille, yhdeksästä nisäsästä on mitä valita.
                                          Tänään aamulla syntyneet pennut 30.10.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti